Kesäkuun alku
Ukkonen jyrähtelee parhaillaan ja sadetutkan perusteella meille tulee taas ukkonen. Yöllä olin tunnin hereillä jyrinän takia. Torstaina satoi meille 15milliä vettä. Se oli kyllä sellainen ilo....
View ArticleHeinäkuuta
Heinäkuussa ollaan jo. Tuntuu, että pääsen nyt vasta puutarhan pariin kunnolla tänä vuonna. Joskus on vain tämmöisiä vuosia, että tulee paljon kaikkea muuta. Onneksi nyt on ollut mukavaa puuhailla...
View ArticlePuutarhavierailulla omassa puutarhassa
Kun ei tee juuri ollenkaan puutarhatöitä toukokuussa, eikä kesäkuussa, mutta on sopinut heinäkuuhun puutarhavieraita. Tulos oli se, että ensimmäiset päivät kesälomaa menikin kantatessa, kitkiessä,...
View ArticleKaikkea ihanaa
Tänä vuonna en päässyt osallistumaan kunnolla avoimiin puutarhoihin vieraana, kun ajelin samana päivänä pois läheisen luota sairaalasta toiselta paikkakunnalta. Kotimatkalla ehdin käydä kuitenkin...
View ArticlePieni muutos, iso hiki
Kun tuntuu, että ei oikein keksi hyviä paikkoja uusille kukkapenkeille tälle kesälle, täytyy alkaa ottaa senttejä sieltä ja täältä. Tai onhan minulla yksi jättityömaa edessä, kun yhtä suurta penkkiä...
View ArticleHeinäkuun lopun tunnelmia
Lämmintä on ollut myös heinäkuussa. Tänään on selvästi vähän vähemmän asteita ja meillä on aamusta myös tihkusadetta. Heinäkuussa on ollut paljon puutarhaa. Olen käynyt monissa puutarhoissa...
View ArticleKuopisi kovasti
Kovasti tekisi mieli ryhtyä tekemään tiettyjä puutarhahommia. Lähinnä raivausta. Meille vain rantautui teinin kautta RSV-virus (testasin apteekin testien kautta). Vaikka minulla ei ole taudin kaikki...
View ArticleElokuu jatkuu
Meillä jatkuu elokuu melkoisen kuivana. Savimaa ei ole vielä muuntautunut kunnolla kaivuukuntoon. Toki seuraavat projekit olisivakin vanhoen penkkien uudistamista, eli enemmän tuodun multamaan...
View ArticleKeinupenkin uudistusta
Joskus kestää aikansa ennen kuin ymmärtää puutarhansa parhaita paikkoja tai sellaisia paikkoja, jotka ovat kuin tehtyjä aroille kasveille. Keinupenkiksi nimetty kukkapenkki on keinun vieressä, etuovea...
View ArticleElokuusta maaliskuuhun
Elokuussa olen viimeeksi tänne kirjoittanut. Tuntuu, että talvi ja kaikki muu elämässä nielaisivat minut kokonaan. Välillä olen käynyt lukemassa teidän muiden kirjoituksia. Välillä olen niitä...
View ArticleLumen seasta kevätkukkijoita
Olin viime viikolla suurimman osa pois kotoa. Eilen ehdin hieman piipahtaa pihalla, tänään ehdin sekä pihalla kuvaamaan. Sekä sisällä kylvöhommiin. Kylvöhommat vaativat sisällä aina kaikkea...
View ArticleKevätkukat kukassa
Viikon aikana lumet ovat sulaneet vauhdilla. Routakin alkaa joissain kohdissa jo vähän painua, vaikka vielä on piha jostain kohdasta muhkurainen. Takapiha on osin luminen ja osin taas vetinen. Siellä...
View ArticleViikon varrelta
Torstain lämpöaalto oli ihana. Alkuviikosta en paljon ehtinytkään pihalla puuhailla. Onneksi torstai ilta oli vapaa ja pystyin nauttimaan lämmöstä ja kukista.Krookukset ja kevätkurjenmiekat puhkesivat...
View ArticleKruunuista helmililjajokeen
Yksi ihana unelma täytetty ja suuren bonuksen kera. Kävin lapseni luona Alankomaissa. Myös äitini asuu puolisonsa kanssa kyseisessä maassa, mutta kissa-allergikkona en oikein pysty heillä vierailemaan....
View ArticleUusia ja vanhoja asioita
Tänä vuonna vappuna meillä kukkii pari vappupalloa. Eli palloesikkoa. Osa niistä ei ole korkeita ja osa vasta aloittelee. Olen monena vuonna ollut kateellinen ykkösvyöhykkeen vappupalloesikoista. Tänä...
View ArticleToukokuun puoliväli
Vähän varkain on tullut taas toukokuun puoliväli. Tuo aika, joka viimeistään saa esiin puutarhan kasvien kanssa onnen pakahduksia. Kaikki alkukevään pienet kukat ovat ihania ja niistä riemuitsen, tämä...
View ArticleSekalaista
Puutarhassa saisi taas vierähtämään tunteja putkeen. On kuitenkin pakko pitää taukoja, muuten kolottelee liikaa joka paikkaan, kun viime aikoina on ollut taas pieniä kremppoja. Onneksi on...
View ArticleTulppaaneja sittenkin
Peurat ja home eivät vieneet kaikkia tulppaaneja. Varsinkin keskiaikaiset sekä myöhäiset tulppaanit säästyivät peurojen popsimisilta. Toki peuroja liikkuu täällä yhä, eli kaikki ovat vaarassa....
View ArticlePionien ja muiden kukkien aika
Meillä taisi kuolanpioni jo kukkia. Tämä alla oleva on ehkä ruusupionin siementaimi, jonka olen ostanut ikuisuus sitten. Jos täällä on pionitietäjiä, niin otan kyllä tietokorjauksen vastaan, jos tämä...
View ArticleRuskeasta oranssiin
Minulla on vielä töitä, joten tuntuu, että yksi viikko kuluu aivan vilauksessa. Loman alkuun on vielä vähän yli viikko, joten juhannuksena ei ole tarkoitus lähteä ruuhkkin ajelemaan. Meillä on satanut...
View ArticleJuhannuksena
Juhannuksena oli sekä ok sää, että sadekausi. Juhannusruusu avasi kukkansa ennen juhannusta ja kukki juhannuksen läpi.Kummallista on, että sateisenäkin päivänä kuitenkin ehti avata kukkiaan muutama...
View ArticleLempipaikan ympärillä
Joskus käy niin, että jostain paikasta / kasvista tai kukkapenkistä tulee selvästi sen vuoden suosikki. Tämän vuoden suosikki on ehdottomasti keinun ympäristö. Ja johtunee siitä, että olen niin paljon...
View ArticleAvoimet Puutarhat ohi
Kiitos kävijöille, jotka kävivät sateen uhan alla ja sateessa puutarhavisiitillä. Sade teki sen, että monikaan ei jäänyt istuskelemaan puutarhaan (märät tuolit tuskin houkuttelivat). Silti puutarhaväki...
View ArticleJärkeä vai ei
Koko kevät ja sen jälkeen kesä, ovat olleet aika täyttä kaikesta. Osin toki siitä, että oli paljon kaikkea talvella, josta palautumiseenkin on mennyt aikaa. Olin ensimmäisen lomaviikon aika lailla...
View ArticleHarvemmin kuvissa
Kuvaan aika vähän takapihan varjoisinta penkkiä, jossa on kuitenkin useita kasveja. Osa sinne vain tyrkätty, osa ihan mietitty. Penkissä kasvaa myös ikäviä rikkaruohoja, meille se...
View Article