Lapseni 12v: " Mä tiedän, mikä on sun lempikukka?"
Mä: " Ai, tulppaani vai pioni vai kärhö?"
12v: " Ei se noista mikään ollut."
Mä: "Ai, mikä?"
12v: "Se sun lempikukka. Se oli se (mietintää) krookus?"
Mä: " Ei se ole mun lempikukka."
12v (järkyttyneenä): "Ai, ei vai. Miksi sitten sä olit niin ärsyyntynyt niistä jänisten syömistä krookuksista ja jahtasit pihalla niitä jäniksiä takaa?"
Mä: "No, ei ne ole silti lempikukkia."
12v: "Mä en tajuu."
Tämä keskustelu käytiin pari päivää sitten. Tajusin, että lempikukkaa on vaikea valita ihan oikeasti, sillä kasvukausi on niin pitkä. Ehkä kaikki kasvit, jotka olen itse istuttanut, ovat lempikukkia. Mutta sekään ei pidä ihan paikkaansa, sillä pihalla ihan itsekseen kasvavat valkovuokotkin ovat tärkeitä suosikkeja. Ja itsekseen leviävät sinivuokot.
Jos taas mietin, mikä minua niin ärsytti ristihuulien vierailussa, on varmaan se, että ne ryökäleet pilasivat minun visioni. Minulla on ollut tarkoitus saada kukkapenkkeihin väriä jo aikaisin keväällä. Krookukset tuovat sitä väriä, ellei niitä syödä. Myös haluaisin tarjota aikaisille pölyttäjille herkkuja. Pidän pölyttäjiä tärkeinä. Siksi en myöskään tappanut sitä vauhkoontunutta, suurta kimalaista, joka eräänä aamuna oli jotenkin päässyt sisään ja alkoi paniikinomaisen törmäilen kohti ikkunaa ja valoa. Päästin kimalaisen ulos ja toivotin hyvää pölytysmatkaa.
Täytyy ehkä olla onnellinen, että oikeaa lempikukkaa ei ole pakko valita. Minä ehkä ylipäätään fanitan kukkia. Toki joskus myös joitain kasveja, jotka eivät edes kuki.