Olen kuvannut pääsiäisen aikana jouluruusun sekä muutaman lumikellon ilmestymistä esiin lumen alta. Lumikellot ensin:
2.4.
3.4.
4.4.
5.4.
Jouluruusun tilanne:
2.4.
3.4.
4.4.
5.4.
Takapihalle päin en tehnyt samanlaista sarjaa. Jos jollain on nyt kova kukkapenkkikateus päällä, niin meidän takapihalla oli lauantaina (eli kaksi päivää sitten) tällainen tilanne:
Käytännössä suurin osa kukkapenkeistä ovat lumen alla. Ne paikat, mistä lumet ensimmäisenä sulaa, on hyvä syksyllä aina piilottaa täyteen pieniä sipulikukkia. Varsinkin, jos niiden lähelle myös pääsee. Sen vuoksi yhden kukkapenkin kulmalla on tänäänkin väriä. Vaikka kasvit mielellään nyt tuulella ja tihkusateella suojaavatkin itseään.
Oli pakko myös tihrustaa, näkyykö vielä sivuokon nuppuja. Niillä on niin hyvä maastoutusmiskyky. Talon seinän ja katolta tippuneiden lumikasojen välistä löysin ensimmäiset nuputkin. Tarkempaa kuvaa en saanut, sillä muuten olisi pitänyt talloa mahdolliset muiden kukkien alut.
Aurinko, lämpö, vesisade sulattavat lumia täällä tehokkaasti. Eilen ja tänään on mukana ollut myös tuuli, joka kuivemmalla säällä pöllyttäisi hiekat silmiin. Ulos ei vain viitsi mitään laittaa kuivumaan, koska sadetta voi tulla hetkenä minä tahansa ja pyykit saattaisivat päätyä turhankin kauas. Odotan kovasti ensimmäisiä oman tontin havaintoja kevään ekoista lentelevistä kimalaisista tai perhosista. Toivottavasti olen kotona silloin, kun seuraavan kerran aurinko hellii.