Minulla on vähän huono vastutuskyky. En tiedä, onko se sattumaa vai ei, että olen myös sairastunut autoimmuniteettisairauteen. Vai onko nämä kaksi erillistä asiaa. Koska syön autoimmuniteettisairauteen lääkettä, joka heikentää vastutuskykyä, olen koronan suhteen sitä 2-riskiryhmää.
Tänään sain rokotteen. Ja olen toiveikas. Vaikka tätä jo naputellessa on kehossa jo menossa bileet. Saan usein aina kaikista rokotuksista lihaskipuja ja särkyjä ja lämpöä. Nuo oireet ovat alkaneet. Valmistauduin tähän jo etukäteen. Kaapit täynnä ruokaa, multaa ja orvokkeja hommattu. Vai pitäisikö kertoa, että tietenkin ensin kävin ostamassa multaa ja orvokkeja. Vasta sen jälkeen ruokaostoksilla. Heti rokotuksen jälkeen tiesin, että on vielä hetki aikaa toiminnalle, ennen oireiden alkamista, joten orvokit on istutettu ja kasvoilla tuntuu auringossa oleminen.
Keväällä muutenkin on aina toiveikas olo. Kuten Saila Saaripalstalta sanoi yhdessä postauksessaan niin osuvasti, kevät on hurmoksellisen epärealismin aikaa. Tosin hieman tämä hurmoksellisuus tömähti maahan, kun tajusin kuinka huonossa kunnossa kasvimaalla lavakaulukset ovatkaan ja minä olen ehkä viikonlopun puolikuntoinen.
Päätin vaihtaa asennetta ja muistaa, että emme ole vielä edes vapussa ja vähän aikaa sitten ajattelin, että puutarha on vapautunut lumesta korkeintaan vappuna. Ja nyt lumet ovat vähissä, keinu kannettu paikoilleen ja ympärillä lentelee perhosia ja kimalaisia ja kukkakärpäsiä.
Tuo jouluruusu oli vielä maanantaina lumikasan alla. Lumet ovat tällä viikolle sulaneet siten, että niitä on vain niissä varjon puolen kasoissa, mihin talven aikana kasattiin lunta tai sitä tippui katolta. Kaikkein lämpimimmät penkit ovat viime päivien aikoina saaneet oikein kasvuspurtin. Vähän aikaa sitten mietin, että krookuksia voisi sittenkin pistää kukkapenkkien keskellekin. Nyt taas muistin, että krookukset voivat ihan hyvin kukkia reunamilla, jos penkeissä kasvaa myös laukkoja ja tulppaaneja. Laukkojen ja tulppaanien kasvu saa vihreyden nousemaan esiin voimakkaammin kukkapenkeissä. Ja samalla jyräämään pienempiä herkkiksiä alleen.
Sinivuokot kasvavat lämpimän seinustan lähellä ja sieltä ovat skillat myös nyt kovaa vauhtia nousemassa. Skillojen nousu saa maan vihreytymään. Toki sammal ja juolavehnä myös värittävät maata meillä päin.
Kevätkurjenmiekoista osa on selvästi taantunut. Onneksi muutamia yllättäjiä nousee. Niitä on siis syksyllä laitettava lisää, vähän eri lajikkeita eri paikkoihin. Jos jokin laji löytäisi itselleen sopivan paikan pidemmäksi aikaa.
Talvi oli jouluruusuille hyvä. Useammassa on kukkia. Alhaalla olevassa kuvassa on vanhin ja kukkaisin jouluruusu. Sen vierellä on yksi pieni kurjenmiekka Katharine Hodgkin.
Perhosia on tänään lennellyt ihanasti. Niiden kuvaamisessa vain saisi olla nopeampi kuin minä olen. Sitruunaperhonen ei paljon paikallaan pysynyt, silloin kun kamerani olisi ollut päällä.
Nokkosperhoset tuntuvat pysyvät yhdessä paikassa vähän kauemmin.
Mitenköhän taas muistaisin syksyllä myös sen, että Jeanne D'arc krookuksia täytyy istuttaa lisää. Vaikka pidän ylipäätäään lähes kaikista krookuksista keväällä, näitä lempilajeja voisi olla vaikka kuinka paljon. Pidän tämän krookuksen valkeasta kukasta tuolla pienellä lilalla höystettynä.
Perennojen suhteen on kasvua vähän näkyvissä aikaisilla kasveilla. Osa vielä uinuu. En kuitenkaan huolestu monistakaan kasveista vielä. On kuitenkin vasta huhtikuu.
Muokattu seuraavana aamuna: Hyvin pienet oireet olivat ja menivät, vähemmän kuin influenssarokotuksesta. Kädessä vain tuntuu pienesti alle vuorokauden kuluttua. Pääsen siis puutarhahommiin.