Minulla on ollut mielessä vaikka mitä hommia tälle kasvukaudelle. Vaikka mitä on jäänyt myös tekemättä. Lomalla en paljon puutarhassa tehnyt lapio-, kanttaus. saatikka istutushommia. Kuumuus ja hiki olivat niin massiiviset. Elokuu onneksi kasteli maan ja elvytti osan kasveista. Viime yön aika jäätävä sää ei onneksi tuonut tälle tontille vielä hallaa. Tosin heräsin tänään vasta kahdeksan jälkeen, mutta merkkejä ei ollut hallan käymisestä. Kurkkujen lehdet olivat hallan vaara alueella yhtä hyvässä tai huonossa kunnossa kuin edellisenäkin päivänä.
Takana näkyy yhden laatikon aukko. Laatikot ovat läpeensä lahot ja niiden vaihtaminen on pakko tehdä. Ovat pysyneet nyt kasassa vain hyvän tuurin ansioista. Puran noita pikkuhiljaa. Kun laatikossa loppuu kasvatettava, lähtevät mullat ja sitten lahot laudat. Multaa on nyt upotettu viime vuonna tehtyihin penkkeihin sekä sinne tänne kaivettuihin aukkoihin, joita tulee kasvien jakamisesta tai kasvien pois kaivamisesta. Myös kantatessa voi penkeille tullakin vähän lisää tilaa, niin sinne saa myös multaa upotettua. Osa mullasta ehkä tulee vain menemään pressun päälle ja käytän ne uudestaan uusien laatikoiden sisällä. Onhan tuo homma.
Tänään otin kylmän yön jälkeen kuvia vain tekemisen lomassa. Tuonne alhaalle keltalaajakatajan tienoille upottelin taas vähän uusia kukkasipuleita kuten tulppaania Persian Pearlia ja krookus Cream Beautya. Taas kerran. Siis kukkasipuleita taas tuli ostettua. Tässä ne sipulit vierekkäin. Persian Pearl on pieni tulppaani sekä sipulinsakin ovat pieniä.
Toivottavasti siellä vasemmassa nurkassa olevat keijunkukat ovat hengissä keväällä. Istutin uusia sekä jakotaimia vanhoista vierekkäin ja tutkailen, miten värit sopisivat vierekkäin. Ja mitkä pysyvät hengissä.
Toisesta suunnasta näkyy sitten korkeampia kasveja enemmän. Lammikon tämän puoleinen reuna alkaa olla ehkä pian kunnossa. Sekään ei ole tänä vuonna vielä kamalasti edistynyt. Kivien kanssa pitää vielä vähän mallailla.
En ikinä leikkaa keltakurjenmiekan lehtiä. Nyt ne on varmaan pakko leikata, jotta pääsen toiselta puolelta mallailemaan sekä tutkimaan kanttauksia paremmin. Alkavat olla aika lailla pitkin poikin. Ei ollenkaan mitään ryhtiä niillä.
Koska talvi ei näytä vielä tulevan, niin jatkan varmaan puutarhahommia, kunhan töiltä sekä kotitöiltä ja muilta menoilta ehtii. Tässähän saattaa käydä jopa niin, että syyskuussa puutarha alkaa olla siisteimmillään.
Vielä muuten asiasta kukkasipuleihin. Ostin pussin vaaleanpunaisia krookuksia. Siis pinkkejä. Ainakin kuvassa. Pussissa lukee: Crocus Sieberi Firefly. En yhtään tiedä, voiko tämä pitää oikeasti paikkansa. Luulen, että ne ovat keväällä sitten enemmän liloja tai valkoisia. Kotona googlailin, että ovat varmaankin haalean kylmänliloja. Ja sekoitin ne tyhmästi toisten lilojen krookusten joukkoon.