Toukokuun kiri on taas menossa. Ainakin luonnossa ja puutarhassa. Perässä en meinaa pysyä. Heti, kun toukokuussa on yhtään menoja tai flunssia, menee puutarha-aikataulut sekaisin. Saatikka siitä, miten ensin on melkein lämmin, sitten jäätävää ja sitten räjähtää kesälämmöt ja kuivuus päälle. Perässä ei pysy.
Puutarhassa on paljon hommia tekemättä (yläkuvassa on viime vuoden perennanvarsi pystyssä), syksyn lehtiä vielä lojuu siellä täällä (onneksi koko ajan vähemmän), kasvimaa on retuperällä, kivituhka on retuperällä. Enkä edes tajua, milloin nurmikko (rikkaruohikko) ehti leikattavaa kuntoon. Hirveä määrä hommia odottaa. Samaan aikaan ilman mitään paineita kukkii rusotuomipihlajat, hyasintit, esikot ja monet muut kukat. Ei niillä mitään ihmisten kiireitä ole.
Onneksi olen saanut itseni siihen mielentilaan, että kyllähän tässä ehtii. Askel kerrallaan, homma kerrallaan. Tai minun tapaukseni monta hommaa kerralla kesken. Ja yhden kyllästyttäessä, voi jatkaa seuraavaa. Koska jokainen kevät on erilainen, on vaikea vielä tietää, ovatko kaikki kasvit varmasti hengissä. Näyttää ainakin siltä, että talvi on ollut kova tulppaaneille. Joitakin on voinut popsia eläinkin (pari myyränkoloa on) tai muut olosuhteet eivät ole suotuisat. Muutama ihan minipieni tulppaani kertoo joissain penkeissä, että tulppaaneita on istutettu, niiden kasvu ei vain nyt ole ihan sitä, mitä pitäisi. Onneksi muutama tulppaanikin on hengissä. Mutta sellaista tämä on, joskus menee hyvin, joskus vähemmän hyvin.
Tänään piti aamupäivällä priorisoida taas kehon huoltaminen. Ja loppupäivälle jää sitten jokin määrä voimia puutarhatöitä (Siksi täällä on välillä aikaa kirjoittaakin, kun ei pysty ulkona olemaan pitkiä aikoja lähes helteessä puuhailemassa. Syytän siis säätä, enkä lihaskuntoani, joka taas sai muistuksen, että paremmassakin kunnossa voisi olla.) Tarhakylmäkukkia minulla on useammassa värissä, osa vain vähän ahtaasti.
Viime vuonna keräilyintoni (joka onneksi aina myös loppuu) keskittyi rotkolemmikkeihin sekä imiköihin. Niiden lajikenimiä nyt täytyykin yrittää kohdentaa oikeille paikoille. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tämä tarhaimikkä Sissinghurts White on hengissä ja näen sen kukkivan valkoisena ekaa kertaa.
Tilaa nuo imikät ja rotkolemmikit vievät sen verran viihtyessään, että täytyy olla jatksossa tarkkana, mihin ne laittaa. Toki, jos kuivuus iskee pahasti sitten onkin tilanne toinen.
Täytyy jatkaa taas puutarhassa haahuilua. Ylläolevan ruskoirsikka jo luopui kukista ja suklaakirsikka aloitti. Nopeasti vaihtuvat kukintavuorot kasveissa.