Kevättä on ilmassa ja minun päässäni. Päässäni oikein surisee jo, vaikka tänään kovin surina kuuluikin maassa lojuvasta multapussista, jonne kimalainen oli jäänyt jumiin. Vapautin sen pörröisen olennon ja toivotin hyviä mesimatkoja. Onneksi tälläkin tontilla alkaa olla jäniksen ryökäläiden tuhoja jo vähemmän. Ehkä luonnosta alkaa löytyä parempia ruoka-apajia, mitä minun kukkapenkeistäni. Kuvassa lähes kaikki valkoinen maassa on valkovuokkoja. Kaikki ne ovat ihan itse löytäneet paikkansa, enkä kitke niitä. Muutama valkoinen saattaa olla styroxpala. Argh. Olen pyytänyt lastani keräämään ne kaikki, mutta meillä on ihan eri käsitys siitä, mitä se Kaikki-termi tarkoittaa. (Styrox-laattaan on tehty maalitaulu ja harjoiteltu pihalla hieman jousiammuntaa.)
Minua niin hykerryttää nyt kaikki ne kasvit, joita olen viime vuonna istuttanut. Kun tästä yläkuvasta katsoo tuota tuolin ja pöydän lähellä olevaa mullan väristä kukkapenkkiä, alkaa siellä pikkuhiljaa tapahtua muutakin kuin pupun papanoiden lisääntymistä.
Vihdoin kevätkurjenmiekat blue hill/ purple Hill - sekoituspussin kasveissa alkaa näkyä pientä avautumista.
Kun lähtee takaisin päin ja lähestyy ensimmäisen kuvan etureunan kukkapenkkiä, voi kiitellä itseään. (Keinun jalat näkyvät tuolla ylhäällä.)
Sillä tajusin onneksi jo syksyllä, että tämä kivikkokohta voisi olla myös hyvä paikka esim. Georgelle. Siellä siis on näkyvissä pientä avautumista kevätkurjenmiekka Georgella. En edes muistanut, että olen ne tänne laittanut. Toiseen kohtaan tuohon viereen on avautumassa muutamia istutettuja vuokkoja anemone White Splendoureja. Muutehan tuolla penkissä on monia aarteita, mutta aika monia loppukesän kukkijoita. Ja osa toki on unohtunut talven aikana.
Joskus illalla ärsyttää huomata, että muka terävä kuva onkin suttuinen ja epätarkka, mutta vähäisemmällä valolla saa vielä epätarkempia kuvia. Joskus se kunnon kamera voisi olla ihan hyvä ostos.
Mutta mennään eteenpäin. Kerroin alussa, että kevättä on ilmassa ja minun päässäni. Nyt näytän muutaman kuvan, jossa kevät on päässäni. Alhaalla kuvassa on kohta, jossa kasvaa rusokirsikka ja sen alla ruusuherukka. Ruusuherukka parka on kärsinyt holtittomasta omistajastaan, joka on jättänyt pensaan usein suojaamatta ja lumisina talvina se on ollut pikku jänöjussien ruokalistalla. Tänä talvena holtiton ja unohtelevainen omistaja unohti sen suojata taaskin, mutta jostain syystä lumeton talvi sai jänöjussit riehumaan muualla talttahampaineen.
Kuvitelkaa tuo puu vaaleanpunaisin kukkasin ja alle ruusuherukka täynnä näitä kukkia, joita nyt löytyi tasan tämä yksi.
Olin aika kauan rusokirsikan juurella tuijottamassa puuta. Huomasin vasta myöhemmin, että naapurikin oli samaan aikaan pihalla. En tiedä, mitä naapuri ajattelin minun tekevän, jos näki, kun olin pitkään paikallani ja tuijotin puun oksia. En todellakaan meditoinut, vaan yritin katseella hakea mahdollisia kukkanuppujen alkuja. Ja löysinkin lopulta niitä. Vähän sama kuin syksyllä yrittää etsiä pudonneiden lehtien seasta suppilovahveroita. Ensin niitä ei ole yhtään, kunnes tajuaakin sienien tai nuppujen olevan vain ovelia piiloutujia. Nuppuja on siis tulossa. Ja jonain vuonna saatan nähdä samaan aikaan kukassa rusokirsikan sekä ruusuherukan. Ooh. Ja heti meni pää täyteen kevättä.
Pää villiintyi myös vallan, kun tajusin, että olin tietämättäni ostanut orvokkeja, jotka tuoksuvat. Nämä ovat amppelissa hyvin mukavasti nenän lähellä. Voi, kun saisin välitettyä teillekin sen tuoksun.
Näiden orvokkien lisäksi skillat ovat tuoneet ihanaa kesän tuoksua jo jonkin aikaa. Toki täytyy olla todella sopiva kohta ja tuuli, että sen pystyy haistamaan. Näiden skillojen seassa kasvaa nyt narsissi, jota en muista siihen laittaneeni. Silloin se kamala tappotalvi muutamia vuosia sitten, vei tästä paikasta kaikki vanhat narsissit, joita tässä kasvoi edellisen omistajan peruja. Ja nyt olen yrittänyt katsoa vanhoja kuvia, että oliko tässä yksinäinen narssissi viime vuonnakin. En ole itse tähän narsisseja laittanut. Tai mitään uutta pitkään aikaan, sillä tämä penkki olisi ylöskaivamisen kohdalla. Nyt sitten mietin, että voiko olla, että jokin pienen pieni sivusipuli on jäänyt maahan talteen ja vuosien saatossa kasvattanut itsensä taas valmiiksi kukkimaan. Odotan kovasti tämän avautumista. Niistä vanhoista narsisseista minulla on kuvia, koska niitä vielä löytyi muualta tontilta.
Koska olen alkupostauksen esitellyt teille lähinnä multaa, jänöjen papanoita ja melkein auki olevia kukkia, niin pakko myös kertoa, että meillä kukkiikin jotain. Tosin valkotäpläimikät ovat selvästi kärsineet talvesta. Onneksi osa on pystyssä ja niille on nyt tilaa levittäytyä niihin kohtiin, joihin talven aikana tuli aukko.
Valkovuokot pistävät nyt parastaan. Tässä kohtaa täytyy olla nyt jotenkin erityisen lämmintä tai sitten lumeton talvi on muuttanut taas kerran tämän pihan lämpö- ja kosteusolosuhteita. Usein ensimmäisen kirjopikarililjan näin lähellä avautumista olen nähnyt ihan muualla tätä tonttia. Iloitsen nyt näistä.
En ole puutarhassa(kaan) se järjestelmällisin ihminen. Ja se näkyy, jos hommat ovat kesken. Jostain syystä puutarhassa tuntuu hommat olevan kesken huhtikuusta lokakuuhun. Vähintään. Ehkä juhlia varten voin laittaa kastelukannut nätistä ja lapiot riviin. Muuten järjestelyt hoitaa puolisoni. Joskus jopa minäkin korjaan tavarat omille paikoilleen. Mutta nyt se taas alkoi kunnolla, se puutarhapyöriminen. Eli se, että vähän aloittaa homma numero 1. Sitten pysähtyy tuumailemaan hommaa numero 2-10, jotka saattavat sijaita homman numero 1 lähellä. Tai sitten pihan toisessa päässä. Vähän suunnitelee hommaa numero 3, johon liittyy homma numero 6 ja sitten jatkaa hommaa numero 1 huomatakseen, että on ihan väärät vaatteet päällä puutarhahommiin. Joten on pakko jättää hommat kesken ennen kuin vaatteet ovat ihan likaiset. Joskus käy hyvin, että tulee vaihdettua puutarharönttökuteet päälle ja homma numero 1 tulee valmiiksi. Joskus, kuten tänään, niin ei käynyt.
Sääennuste näyttää nyt tälle viikolla mukavia puutarhasäitä, joten iltaisin myös puutarhapyörimisen yhteydessä jokin homma on mahdollisesti jopa valmistumassa.
Minua niin hykerryttää nyt kaikki ne kasvit, joita olen viime vuonna istuttanut. Kun tästä yläkuvasta katsoo tuota tuolin ja pöydän lähellä olevaa mullan väristä kukkapenkkiä, alkaa siellä pikkuhiljaa tapahtua muutakin kuin pupun papanoiden lisääntymistä.
Vihdoin kevätkurjenmiekat blue hill/ purple Hill - sekoituspussin kasveissa alkaa näkyä pientä avautumista.
Kun lähtee takaisin päin ja lähestyy ensimmäisen kuvan etureunan kukkapenkkiä, voi kiitellä itseään. (Keinun jalat näkyvät tuolla ylhäällä.)
Sillä tajusin onneksi jo syksyllä, että tämä kivikkokohta voisi olla myös hyvä paikka esim. Georgelle. Siellä siis on näkyvissä pientä avautumista kevätkurjenmiekka Georgella. En edes muistanut, että olen ne tänne laittanut. Toiseen kohtaan tuohon viereen on avautumassa muutamia istutettuja vuokkoja anemone White Splendoureja. Muutehan tuolla penkissä on monia aarteita, mutta aika monia loppukesän kukkijoita. Ja osa toki on unohtunut talven aikana.
Joskus illalla ärsyttää huomata, että muka terävä kuva onkin suttuinen ja epätarkka, mutta vähäisemmällä valolla saa vielä epätarkempia kuvia. Joskus se kunnon kamera voisi olla ihan hyvä ostos.
Mutta mennään eteenpäin. Kerroin alussa, että kevättä on ilmassa ja minun päässäni. Nyt näytän muutaman kuvan, jossa kevät on päässäni. Alhaalla kuvassa on kohta, jossa kasvaa rusokirsikka ja sen alla ruusuherukka. Ruusuherukka parka on kärsinyt holtittomasta omistajastaan, joka on jättänyt pensaan usein suojaamatta ja lumisina talvina se on ollut pikku jänöjussien ruokalistalla. Tänä talvena holtiton ja unohtelevainen omistaja unohti sen suojata taaskin, mutta jostain syystä lumeton talvi sai jänöjussit riehumaan muualla talttahampaineen.
Kuvitelkaa tuo puu vaaleanpunaisin kukkasin ja alle ruusuherukka täynnä näitä kukkia, joita nyt löytyi tasan tämä yksi.
Olin aika kauan rusokirsikan juurella tuijottamassa puuta. Huomasin vasta myöhemmin, että naapurikin oli samaan aikaan pihalla. En tiedä, mitä naapuri ajattelin minun tekevän, jos näki, kun olin pitkään paikallani ja tuijotin puun oksia. En todellakaan meditoinut, vaan yritin katseella hakea mahdollisia kukkanuppujen alkuja. Ja löysinkin lopulta niitä. Vähän sama kuin syksyllä yrittää etsiä pudonneiden lehtien seasta suppilovahveroita. Ensin niitä ei ole yhtään, kunnes tajuaakin sienien tai nuppujen olevan vain ovelia piiloutujia. Nuppuja on siis tulossa. Ja jonain vuonna saatan nähdä samaan aikaan kukassa rusokirsikan sekä ruusuherukan. Ooh. Ja heti meni pää täyteen kevättä.
Pää villiintyi myös vallan, kun tajusin, että olin tietämättäni ostanut orvokkeja, jotka tuoksuvat. Nämä ovat amppelissa hyvin mukavasti nenän lähellä. Voi, kun saisin välitettyä teillekin sen tuoksun.
Näiden orvokkien lisäksi skillat ovat tuoneet ihanaa kesän tuoksua jo jonkin aikaa. Toki täytyy olla todella sopiva kohta ja tuuli, että sen pystyy haistamaan. Näiden skillojen seassa kasvaa nyt narsissi, jota en muista siihen laittaneeni. Silloin se kamala tappotalvi muutamia vuosia sitten, vei tästä paikasta kaikki vanhat narsissit, joita tässä kasvoi edellisen omistajan peruja. Ja nyt olen yrittänyt katsoa vanhoja kuvia, että oliko tässä yksinäinen narssissi viime vuonnakin. En ole itse tähän narsisseja laittanut. Tai mitään uutta pitkään aikaan, sillä tämä penkki olisi ylöskaivamisen kohdalla. Nyt sitten mietin, että voiko olla, että jokin pienen pieni sivusipuli on jäänyt maahan talteen ja vuosien saatossa kasvattanut itsensä taas valmiiksi kukkimaan. Odotan kovasti tämän avautumista. Niistä vanhoista narsisseista minulla on kuvia, koska niitä vielä löytyi muualta tontilta.
Koska olen alkupostauksen esitellyt teille lähinnä multaa, jänöjen papanoita ja melkein auki olevia kukkia, niin pakko myös kertoa, että meillä kukkiikin jotain. Tosin valkotäpläimikät ovat selvästi kärsineet talvesta. Onneksi osa on pystyssä ja niille on nyt tilaa levittäytyä niihin kohtiin, joihin talven aikana tuli aukko.
Valkovuokot pistävät nyt parastaan. Tässä kohtaa täytyy olla nyt jotenkin erityisen lämmintä tai sitten lumeton talvi on muuttanut taas kerran tämän pihan lämpö- ja kosteusolosuhteita. Usein ensimmäisen kirjopikarililjan näin lähellä avautumista olen nähnyt ihan muualla tätä tonttia. Iloitsen nyt näistä.
En ole puutarhassa(kaan) se järjestelmällisin ihminen. Ja se näkyy, jos hommat ovat kesken. Jostain syystä puutarhassa tuntuu hommat olevan kesken huhtikuusta lokakuuhun. Vähintään. Ehkä juhlia varten voin laittaa kastelukannut nätistä ja lapiot riviin. Muuten järjestelyt hoitaa puolisoni. Joskus jopa minäkin korjaan tavarat omille paikoilleen. Mutta nyt se taas alkoi kunnolla, se puutarhapyöriminen. Eli se, että vähän aloittaa homma numero 1. Sitten pysähtyy tuumailemaan hommaa numero 2-10, jotka saattavat sijaita homman numero 1 lähellä. Tai sitten pihan toisessa päässä. Vähän suunnitelee hommaa numero 3, johon liittyy homma numero 6 ja sitten jatkaa hommaa numero 1 huomatakseen, että on ihan väärät vaatteet päällä puutarhahommiin. Joten on pakko jättää hommat kesken ennen kuin vaatteet ovat ihan likaiset. Joskus käy hyvin, että tulee vaihdettua puutarharönttökuteet päälle ja homma numero 1 tulee valmiiksi. Joskus, kuten tänään, niin ei käynyt.
Sääennuste näyttää nyt tälle viikolla mukavia puutarhasäitä, joten iltaisin myös puutarhapyörimisen yhteydessä jokin homma on mahdollisesti jopa valmistumassa.