Vaalean Vihreää

Nyt on kalenterin mukaan helmikuu. Sää ei kyllä noudata tätä kalenteria täällä meidän kakkosvyöhykkeellä. Vesisade on taas kerran sulattamassa ne kaikki lumet, jotka vielä jotenkin olivat kukkapenkeissä. Maa on osin kuitenkin jäässä. Mutta meillä on puutarhassa pari paikkaa, jotka eivät jäädy aina samalla tavalla, ja näihin olen laittanut sekä lumikelloja että viime vuonna myös talventähtiä. (Likakaivon läheisyys pitää lämmistystä yllä yhdessä penkissä) Jouluruusu on sellaisessa kukkapenkissä, joka kyllä jäätyy. Jouluruusu oli tässä samassa vaiheessa jo silloin viime vuoden puolella. Nuput valmiina.

Saaripalstalla (ykkösvyöhykkeellä) on ollut lumikelloista havaintoja. Ajattelin tänään vesisateessa kuitenkin pyörähtää katsomassa ne lämpimät penkit. Ja mitä ihmettä minä näinkään (kuvat kärsineet huonosta valaistuksesta). En melkein uskonut silmiäni. Sillä lumikelloja. En tiedä, saatteko selvää, mutta kuvassa on peräti kolme lumikelloa. Eivät kovin lähekkäin toki.

Ja tässä samassa penkissä myös talventähtikin on puskemassa maasta. Toisessa penkissä, joka ei edes ole kukkapenkki, vaan puun alunen talon pohjoispuolella (sulaa lumet usein nopeasti silti), nämä ovat jo hivenen suurempina, mutta kuvat olivat niin suttuisia, että en varmaan saa valokuvia ihan heti niistä.

Olen hämmästynyt, iloinen ja huolestunut samaan aikaan. Yhdestä uudesta penkistä näin jo krookuksen lehtiä. Unohdin laittaa verkkoa ympärille, sillä ne taitavat olla jotain aikaisia kasvitieteellisiä krookuksia ja ne voivat mennä muuten täällä majailevan ristihuulen ravinnoksi.

Jatkan täällä äimistelyä.

Otin viikko sitten kuvia oman puutarhan kasveista. Lumeton maa, vesisateet, lämpöaallot saivat koko talven ajan päivittelemään talven tilaa. Olihan viime talvi ollut valtavan luminen.

Kuva maaliskuun ensimmäiseltä päivältä. Tämä on esimerkki meidän suurimmistä lumimääristä.

Viikko sitten oli selvää, että maailmalla tapahtuu jo vaikka mitä, korona ei päästä helpolla. Olinkin sen takia toisaalta ihan helpottunut, että minulla ei ollutkaan taloudellisesti mahdollista tehdä huhtikuussa puutarhareissua, jota aiemmin olin jo suunnitellut. (Tai en halunnut laittaa kaikkia rahoja kiinni reissuun, onneksi.)

Lumikellot ja talventähdet 8.3.

Tällä viikolla kalenterimme iltamenot ovat koko perheeltä muuttuneet. Ehdin viimeisen kuukauden aikana pitkästä aikaa käydä useassa kulttuuritapahtumassa, joista olen nyt kovin kiitollinen. Elämyksistä jäi paljon iloa mieleeni.

Vaalea jouluruusu 8.3. Vain yksi kukkavarsi syötynä.

Sain myös pitkän täydennyskoulutusurakan päätökseen juuri, kun Suomeenkin alkoi rantautua rajoituksia. Tämä sekä ajallisesti, taloudellisesti että henkisesti iso ponnistus tuli sittenkin maaliin viimeisillä hetkillä. Ei tarvitse enää myöhemmin täydennellä opiskeluja. Olen tästä hyvin kiitollinen.

Sama jouluruusu tänään. Jo useampi kukkavarsi poikki purtuna. Kukka kuitenkin tuossa maassa retkottaa.

Olen myös erittäin kiitollinen omasta puutarhasta. Minulla on jokin oma harrastus, joka on lähellä ja jossa voi olla myös ilman ulkopuolisia kontakteja.

Jopa minä näen, että nämä kaikki lumikellot eivät ole samaa lajiketta ja nämä ovat laitettu viime syksynä ihan samasta lumikellopussista maahan.

Olin tehnyt päätöksen talven aikana, että tulevana kesänä en laita tomaatteja kasvamaan (turhauttavaa hommaa avomaalla), ja mietin, laitanko muutenkin viljelylaatikoihin vain kukkia vai jaksanko esikasvatusrumbaa. Nyt parin päivän sisällä ajatukset ovat muuttuneet. Kylvän kohta sittenkin tomaatteja ja yrttejä ja nappasin kaupasta myös pari siemenpussia (entisiäkin on). Ei ole tietoa, kuinka kauaksi aikaa meidän iltamenot loppuvat, joten nythän tässä on aikaa näperrellä. Tomaateissa on jotain lohdullista, vaikka sato-odotukset pyrinkin pitämään vain unelmina.

Sentään 2018 avomaallakin kypsyi tomaatteja.

Ja kieltämättä minulla on huolta tämän hetkisestä tilanteesta (yksi vanhemmistani asuu ulkomailla ja toinen yrittää päästä parhaillaan ulkomaan lomareissulta takaisin kotiin). Ja tätä huolta tekee kummasti vähemmäksi se, että on jotain tekemistä.

Takapiha 1.3., satunnainen lumisade.

Vaikka omissa viljelylaatikoissa ei omavaraisuutta voi tavoitella, tuo minulle lohtua, että voin kasvattaa jotain itse. Uskon, että meiltä suomalaisilta ei ruoka lopu (eikä vessapaperi). Ruoka vain voi joiltain osin yksinkertaistua, koska niin monessa maassa on erilaisia rajoituksia. Onneksi myös meillä on myös paljon kotimaista ruokatuotantoa.

Takapiha tänään, tämän talven norminäkymä.

Kun lapsilta yhtäkkiä loppuu lähes kaikki aktiviteetti, meidän aikuisten seura kelpaa taas eri tavalla. Tästä poikkeustilanteesta toivon, että on myös hyötyä tartuttaa jotain kasvikiinnostusta meidän junioriinkin, joka sai juuri koulusta läksyksi tarkkailla herneeversojen kasvua. Vihdoin hänelle tuli koulusta kasveihin liittyvä kasvattamistehtävä.

Talventähtikin melkein auki 8.3.

Tämä poikkeustilanne tulee taas rauhoittumaan jossain vaiheessa. Tämä kuitenkin jättää jälkensä. Osa jäljistä tulevat olemaan todella ikäviä (terveys ja talous), eikä niitä kukaan halua. Olen itse samalla kuitenkin huomannut omien ajatusten liikkuvan monissa eri tasoissa. Aivoni tekevät omaa kriisityötään. Arvoni saavat selkeämpiä linjauksia. Toivon, että kiltteys, kunnioitus ja empatia toisia ihmisiä ja maapalloa kohtaan tulevat jatkossa olemaan vahvempia voimavaroja meille kaikille.

Ohjeet tämän postauksen lukemiseen.

1) Ota mukava istumapaikka itsellesi.

2) Lue tämä postaus hitaasti itsellesi joko ääneen tai mielessäsi, kuvittele sopivan rauhallinen ja ehkä jopa unettava ääni

3) Pysähdy jo nyt hetkeksi ja huomioi pulssisi, hengityksesi ja olotilasi.

Koska tämä on luettava postaus, niin pidä silmäsi kuitenkin auki.

Aloitetaan.

On erittäin hienoa ja voimaannuttavaa huomata, että kevätpäiväntasaus on jo ohi. Mikä ihana uutinen puutarhaharrastajalle. Kasvit nauttivat ja niillä paikoin maata, jossa ei ole enää (tai ikinä ollutkaan) lunta, pääsevät kasvit jo heräilemään ja tuomaan lintujen laulun ja pölyn leijailun kanssa sopivaa kevättunnelmaa. Voit kuvitella, mitä aistimuksia havaitset keväällä.

Keskity hetki näköaistiin. Huomaa, mikä valossa sinua viehättää, mikä taas luonnon muissa ilmiössä. Onko pullistuvien silmujen katselu sinusta viehättävää vai aikaisten kukkien lehtien etsiminen maasta. Pidätkö lintujen näkemisestä vai katseletko jotain muuta. Keskity hetkeksi miettimään näköaistin kautta niitä asioita, joista pidät keväästä.

Keskity seuraavaksi kuuloaistiin. Pidätkö kevään äänistä. Mitkä äänistä ovat sinulle tärkeimpiä. Lintujen laulu, soliseva puro, räystäältä tuleva vesi vai haravan ääni. Keskity hetkeksi ja mieti äänimaailmaa, josta pidät keväällä.

Keskity seuraavaksi tuntoaistiin. Miltä multa tuntuu, tai sipaisu lumikelloa, kun kurkkaat sen sisään. Vai pidätkö siitä, että saat pitää ja tuntea käsissä taas puutarhatyökalut. Mieti myös miltä tuntuu kasvoissa, kun on ollut koko keväisen päivän puutarhatöissä.

Keskity hajuaistiin. Poimi muististasi mukavia keväisiä tuoksuja. Tuoksuuko kevät mullalta tai tuokuvilta kasveilta. Vai tuleeko kevät tuoksuna leikatun ruohon myötä. Muistele ja haistele hetki kevään tuoksua.

Keskity seuraavaksi makuaistiin. Miltä maistuu ensimmäiset maistelut tuoreita kasveja. Ovatko ne kenties sisällä kasvatettuja yrittejä vai löytyykö kevään maut ulkoa varhaisista mauista. Miltä maistuu kevät? Onko se sinulle ruohosipuli, joka aloittaa kasvun vai ensimmäiset nokkosletut? Muistele makuja hetki. Niitä makuja, jotka yhdistät kevääseen.

Kun olet nyt päässyt viiden eri aistin kautta mukaan kevääseen, niin tule mukaan pienelle kevätkierrokselle. Sillä tänään ovat meillä sinivuokot avanneet kukkansa lämpimän seinän suojassa. Tänään lämpimän lempeässä ilmassa, tuulen tuiskutellessa pölyä on ollut todellakin kevät.

Lumikelloja putkahtelee eri paikoista. Osa ovat vanhempia.

Osa tuoreempia ja heikosti tarkentuineita. Mutta mitäs pienestä. Tarkennuksesta ei nyt niin kannata murehtia.

Osa ehkä muistuttelee, että voisi vähän viime kauden kasvustoakin jo leikata. Mutta se muistutus on sellainen ystävällinen kutsu. Kutsu nauttimaan kaikilla aisteillä ja lihaksilla puutarhasta.

Vaikka jänikset nauttivatkin kovasti jouluruusujen lehdistä, on ihana huomata, että ne kummallisen näköiset pylpyrät ovatkin nousevia kukkanuppuja. Tässä vaiheessa voi arvostaa näiden aikaisten kukkijoiden viisasta kasvua. Vaalea jouluruusu on ihana.

Punainen jouluruusukin on ihana.

Vaikka moni voisi maassa nähdä pupun papanoita tai vaikka rikkaruohojen esiin tulemista, puutarhaharrastaja näkeekin paljaassa maassa lupaavia kukkien alkuja. Se vasta tuntuukin hyvältä aivan siellä kehon keskipisteessä asti. Elämä jatkuu, kasvit tulevat omia aikojaan. Kasvit ovat kestäneet vaikka mitä, ja kestävät jatkossakin.

Joskus on pilvistä, mutta voi löytää pieniä aurinkoja. Kannattaa hidastaa vauhtia, pysähtyä hetkeen. Joskus vähän kumartuakin. Pienet auringot tuovat valoa, jonka voi aistien kautta seuraavalla sisäänhengityksellä kokea myös sisäisesti. Seuraavalla uloshengityksellä hengitä pois kehon kireyksiä. Ja seuraavalla sisäänhengityksellä ota sisääsi aurinkoa ja sen tuomaa voimaa. Tee näitä hengityksiä muutaman kerran omassa tahdissa.

Pidä hetken aikaa silmät kiinni ja samalla aisti, miltä kehossasi tuntuu nyt.. Huomaa pulssisi, lihaksisto, hengityksen rytmi. Voit myös palata taaksepäin ja huomioida, tapahtuiko muutoksia.Tämä on tietoa sinulle. Jos haluat saa myös kommentoida kommenttiosioon.

Kiitos etärentoutukseen ja puutarhakierrokseen osallistumisesta.

Kevät.

Vaikka maaliskuun toiselta viikolta onkin tuntunut, että on ainainen maanantai, on tänään ihan oikea maanantai. Kun poikkeustila on ollut tarpeeksi pitkään, muuttuu se normaaliksi. Tai siihen tulee omia rutiineja. Eikä tänään maanantai tuntunut yhtään kurjalta. Ja aika yllättäen olemme taas jo huhtikuussa. Onneksi aika kuluu kohti kevättä.

Puutarhassa on toistaiseksi lähes samoja kasveja kukassa kuin aiemmin. Puutarhassa olisi enemmän krookuksia, mutta jänikset ovat niitä kovasti typistäneet. Samalla kuitenkin tulee mietittyä, että nuo yläkuvan lumikellot voisi siirtää, sillä ne ovat nyt oikeasti oikein rytökasassa. Ne tulisivat muualla sievemmin esille.

Eilen leikkelin vähän omenapuuta ja jätin oksia maahan tarkoituksella enkä yhtään laiskuuttani. Jos vaikka ne kelpasivat ristihuulille, jos huomenna luvattu lämpöaalto alkaakin nostattaa kukkasia esiin. Omenapuun leikkuu ja perennapenkkien siistiminen on hyvin kevyttä hommaa siihen nähden, että pitää saada tänä keväänä kivituhka taas pois rikkakasveista ja sammaleesta. Siinä riittää taas kykkimistä.

Nyt alan jo tutkailemaan kasveja, jotka löysivät paikkansa aika myöhään syksyllä. Moni kasvi näyttää olevan elossa, kuten tämä pieni havukin. Se on ollut minusta niin suloinen, että olisi ollut kurjaa menettää se.

Sen alla on lupauksia kurjenmiekoista. Luulisin, että väri täsmää Katherine Hodgkiniin. Taisin niitä ripotella vähän eri paikkoihin syksyllä. Vanhoista Katherineista ei näy jälkeäkään. Joko ne tulevat myöhemmin tai ovat taantuneet.

Toisaalla on kesän aikana siirretyt sinivaleunikot hengissä. Näiden kaverit ovat toisaalla myös hengissä. Viime vuonna eivät vaan kukkineet. Ehkä liian kuivan kesän takia. Näinkin kummallisen näköiset alut ovat aikamoisia aarteita kesällä.

Olen ollut erittäin kiitollinen omasta puutarhasta sekä puutarhaharrastuksesta. On mukavaa tutkia pihaa ja kuvitella elävänsä ihan normaalia elämää. Naapurin kanssa yhteiset puutarhakierrokset ovat nyt jääneet. En oikein pysty perustelemaan lapsille, miksi minä voisin hengailla naapurin rouvan kanssa, jos hekään eivät saa hengailla kavereidensa kanssa. Onneksi viestit ja kuvat kulkevat tekniikan kautta tien yli. Esikot ja sipulikukat ovat valmiina kevääseen.

Ja keinu myös. Tässä on jo keinuttu tänä vuonna. Se kannettiin ulos maaliskuun lämpimillä säillä. (En melkein usko, että kirjoitin tuon edellisen. Keinu kannettu ulos maaliskuussa paikkaan, jossa yleensä on maaliskuussa lunta.) Luulen, että keskikesällä tulen saamaan tästä samasta kohtaa jo vehreämmän kuvan. Olen vähän täällä jo innoissanikin siitä, miltä kesällä nuo uudet penkit näyttävät.

Epänormaalin seassa on ihana olla innoissaan ja odottaa jotain mukavalla kutkutuksella. Onneksi on puutarha, kasvit ja keinu.

Pääsiäiskukat avautuvat tällä tontilla pikkuhiljaa. Viileät yöt pitävät huolta siitä, että kovin vauhdikkaasti ei avaudu uusia kukkia. Ehdin siis hyvin kuvata, miten kurjenmiekka Katherine Hodgkin availee pikkuhiljaa terälehtiä, jotka ovat alussa ihan kuin rullalla.

Väri ja kolmiosaisuus alkaa näkyä pikkuhiljaa. (Taustalla syksyllä istutettu kanerva.)

Pikkasen vielä enemmän auki. Kohta sen verran auki, että puuttuu vain pikkuisen pölyttäjät.

Muita pieniä ihastuksia nousee myös pikkuhiljaa. Näistä tulee kyllä aina hyvälle tuulelle. Vielä paremmalle, sillä näitä pikkuisia krookuksia ja kevätkurjenmiekkoja ei vielä näkynyt vähän aikaa sitten ja pelkäsin niiden (kin) joutuneen pupujen ravinnoksi. Mutta onneksi ne nousevat juuri sopivasti. Olen oikein iloinen ja onnellinen.

Vielä iloisempi olin, kun Instagramin storyssä kirjoitin Claus Dalbyn storyn kommentin, johon Hän laittoin tykkäyksen. Nyt ehkä olen saavuttanut ja ohittanut elämäni tähtihetkeni. Se oli iloinen minuutti se. Oikeasti oli aika hieno hetki, kun näkee, että joku tosi kaukainen ja kuuluisa kasvi-ihminen ehkä itse on klikannut omaan kommenttiin pikkusydämen.

Näiden sinivuokkojen ja skillojen myötä toivottelen teille muillekin oikein mukavaa pääsiäisen jatkoa ja omia pieniä elämän tähtihetkiä.

Tähän aikaan meillä kukkisi kasa krookuksia. Nyt ei kuki. Tähän on kaksi syytä. Lumi ja jänis. Kun lunta sataa huhtikuussa (tai toukokuussa) ja se peittää muut syötävät alleen, on krookuksen lehdet (ja muutamat tulppaanitkin) hyvin tyrkyllä jäniksille. Muutamassa otteessa on mennyt kymmeniä krookuksia parempiin suihin. Syksyllä on istutettava krookuksia lisää. Onneksi nämä krookukset eivät tänä vuonna maistuneet jänikselle. Jonain vuonna nämäkin ovat olleet syötynä. Tämä vaalea väri saa nämä näkymään varjossa kauas.

Joskus tarvitaan aikaa, että jokin ongelmakohta ratkeaa. Olin kasannut joskus puunkannon viereen kaikkea maatuvaa (lehtiä/risuja) ainesta ja kuoruttanut sen kummun mullalla. Se oli pitkään todella valju paikka. Siinä oli liian varjoisessa paikassa magnolia, jonka unohdin joka talvi suojata. Jolloin ristiturvat ehtivät käydä sitäkin aina järsimässä. Viime vuonna ostin havun, jonka laitoin magnolian tilalle (magnolia muutti muualle jo vähän aiemmin) ja istutin kanervia tuohon kummulle, samoin jotain maanpeitekasveja. Nyt tuolle pikkukumpu alkaa ehkä saada jotain sellaista muotoa, mitä se odotti. Karviaispuskat rehottavat tuossa entisen puun juurella. Ne ovat viihtyneet kuivassa ja vähäravinteisessa juurien ja saven täyttämässä maassa. Karviaiset voisi siirtää, parantaaa maata ja istuttaa tuon kannon toiselle puolelle jotain mukavampaa. Tätä paikkaa olen nyt kuvannut paljon, sillä mietintämyssy pyörii päässäni. Nuo vaaleat kukat ovat kurjenmiekka Katherine Hodgkineita.

Olen viikonlopun aikana enemmän tehnyt puutarhassa hommia takapihalla. Olin hyvin positiivisesti yllättänyt, kun näin yhden marjapuskan juurella kirjopikarililjojen jo ojentelevan varsiaan. Muualla en ole vielä näitä nähnyt, vaikka niitä muuallekin pitäisi olla tulossa. Tai ehkä en ole vain ollut tarkkana.

Toinen suuri yllättäjä oli nupuillaan olevat valkovuokot pihalla kasvavan kuusen juurella. Kun näiden jälkeen kuljin muualla pihaa, aloin pieniä alkuja nähdä vähän jokapaikassa, kuten myös noiden kirjopikarililjojen vieressä.

Meidän vanhoihin mustaherukkapensaisiin on valitettavasti pesiytynyt äkämäpunkki. Olen siitä yrittänyt päästä eroon. Ei onnistu. Joten nyt kaivan ne puskat pois. Näitä on vaivannut myös karhunkierto, joka nappaa nämä puskat valtaansa usein jossain vaiheessa vuotta. Kuvassa nyt ympyröity lähtöpassit saanut puska. Kuva näyttää olevan vinossa, mutta en enää muista, kuinka paljon kuva on vinossa ja kuinka paljon tuossa kuvassa on oikeasti pihamme kaltevuutta.

Nyt vanhan metsänpohjan savimaa on helposti kaivettavaa, vaikka savi meinaakin tarrautua saappaiden pohjiin ja lapioon. Karhunkierron tai elämänlangan juuria kaivoin samalla pois. Parin neliön alalta niitä tuli yksi 10 litran ämpärillinen. Onneksi ne juuret tunnistaa hyvin. Silti luulen, että ei valitettavasti mene kuin hetki, on tämä ala vallattu uudelleen. Kuvassa etuallalla toinen äkämäpunkin vaivaava puska, joka tulee myös lähtemään. Tuolla mustan säkin kohdalla on nyt tilaa.

Minun on uudistettava viljelylaatikot ensi vuonna. Nyt ne jotenkin vielä kestää, kun vähän varoo. Mutta näen nyt tuolla alueella uutta potentiaalia. Vähän tarvitsisi rahaa. Sitten tarvitsisi vähän kaivuria, isosti pohjatöitä (savimaa routii paljon) ja maata ja sitten vähän lisää rahaa kasvihuoneeseen. Ihan pikkujuttu. Öh.

Katsoiko kukaan muu InstaLiveä Claus Dalbyn kasvihuoneesta tänään. Siinä vasta olisikin haavetta.

Toki oikeasti epäilen, että tälle tontille ei kyllä ikinä sitä kasvaria taida tulla. Onneksi haaveilla aina saa.

Kerroin perheelleni tämän kasvarivisioni. Sain yhden melko ilmeettömän katseen ja tokaisun: Aha. Sen jälkeen miesväki lähti haaveilemaan omista projekteistaan. Yksi hokee, kuinka pelikone olisi ihana ja toinen haaveilee moottoripyörästä. Tytär taitaa eniten haaveilla sosiaalisen läheisyyden sallimisesta ja kaikkien kavereiden näkemisistä ja sosiaalisen läheisyyden vaatimien harrastusten jatkumisesta.

Ylläolevat kuvat maan ruskeudesta ja harmaudesta ovat ne oikea todellisuus tällä hetkellä. Silti ihan talon kupeessa meillä on kapea vihreä matto. Yksi projektini minulla on joka kevät, kaivaa jo näiden skillojen kukkiessa muutamia aina muualle puutarhaan. En nimittäin syksyllä enää sitä muista. Ja tämä penkki pitää kuitenkin joskus kaivaa tästä pois. On liian lähellä taloa. Ja liian rikkaruohottunut.

Minulla on pian lomaa. Ensin minulla oli suunnitelmia lähteä ensimmäistä kertaa lasten syntymien jälkeen ihan yksin ulkomaille, pienelle puutarhamatkalle. En kuitenkaan ostanut matkaa, kun oli muuta tarvetta sille rahalle. Nyt sitten voin todeta, että tänä vuonna ei kukaan turisti päässyt Keukenhofiin. Olen katsonut Instan ja netin kautta sieltä välillä videoita. Ja niissä katseluissa on ollut mukana monelaisia tunteita. Vaikka puiston kauneuden katsominen tuo mielihyvää, on se puisto kuitenkin rakennettu ihmisten katsottavaksi ja nautittavaksi paikan päällä. Kaikkien niiden puolesta (siis muidenkin kuin hollantilaisten kukkaihmisten) olen ollut suruissani, jotka taistelevat nyt olemassaolostaan, toimeentuloistaan, kun maailmassa kaikki meni tänä keväänä kummalliseksi.

Pakollinen sinivuokkokuva. Koska sinivuokot ovat suloisia, kun eivät ole kokonaan auki.

Pidän nyt sitten tulevan lomani omassa kodissani. Samaan aikaan kotimme on täynnä. Kotona on kaksi etäkoululaista ja yksi etätyöläinen. Minä yritän olla häiritsemättä heitä. Jos säät sallii, ehtisin vaikka kaivaa yhden kukkapenkkiprojektini valmiiksi. Osa lomastani menee ihan varmasti lasten aktivoimiseen (muuten puhelin uhkaa kasvaa käteen kiinni joillakin) ja joidenkin yhteisten juttujen tekemiseen.

Meillä on pihassa kaltevuutta. Kaltevuuutta voi aina yrittää hyödyntää kukkapenkkikäyttöön eri tasoja rakentamalla.

Puutarhassa on taas paljon ihan konkreettisia projekteja, joista jatkaa. Sen lisäksi omassa päässä on liuta haaveita ja visioita. Kuten tarpeellinen kasvimaan uudistus ja epätodennäköinen kasvihuone. Niiden lisäksi on vielä kaikkea muitakin haaveita.

Lapseni 12v: " Mä tiedän, mikä on sun lempikukka?"
Mä: " Ai, tulppaani vai pioni vai kärhö?"
12v: " Ei se noista mikään ollut."
Mä: "Ai, mikä?"
12v: "Se sun lempikukka. Se oli se (mietintää) krookus?"
Mä: " Ei se ole mun lempikukka."
12v (järkyttyneenä): "Ai, ei vai. Miksi sitten sä olit niin ärsyyntynyt niistä jänisten syömistä krookuksista ja jahtasit pihalla niitä jäniksiä takaa?"
Mä: "No, ei ne ole silti lempikukkia."
12v: "Mä en tajuu."

Tämä keskustelu käytiin pari päivää sitten. Tajusin, että lempikukkaa on vaikea valita ihan oikeasti, sillä kasvukausi on niin pitkä. Ehkä kaikki kasvit, jotka olen itse istuttanut, ovat lempikukkia. Mutta sekään ei pidä ihan paikkaansa, sillä pihalla ihan itsekseen kasvavat valkovuokotkin ovat tärkeitä suosikkeja. Ja itsekseen leviävät sinivuokot.

Jos taas mietin, mikä minua niin ärsytti ristihuulien vierailussa, on varmaan se, että ne ryökäleet pilasivat minun visioni. Minulla on ollut tarkoitus saada kukkapenkkeihin väriä jo aikaisin keväällä. Krookukset tuovat sitä väriä, ellei niitä syödä. Myös haluaisin tarjota aikaisille pölyttäjille herkkuja. Pidän pölyttäjiä tärkeinä. Siksi en myöskään tappanut sitä vauhkoontunutta, suurta kimalaista, joka eräänä aamuna oli jotenkin päässyt sisään ja alkoi paniikinomaisen törmäilen kohti ikkunaa ja valoa. Päästin kimalaisen ulos ja toivotin hyvää pölytysmatkaa.

Täytyy ehkä olla onnellinen, että oikeaa lempikukkaa ei ole pakko valita. Minä ehkä ylipäätään fanitan kukkia. Toki joskus myös joitain kasveja, jotka eivät edes kuki.

Meillä on yhdessä kohtaa pihaa tosiaan pieni lämpäre skilloja. Harmillisen lähellä taloa vaan ja valtava määrä rikkaruohoa niiden seassa. Tämä kevät ja kesä voi saada minut intoutumaan jopa kukkapenkin ylöskaivamiseen, joten skilloja voi aloittaa nyt jo siirtämään. Olen monena keväänä siirtänyt muutamia skilloja jo kukkivana, koska en erota kunnolla sitten syksyllä niitä sipuleita toisista sipulikukista.

Osan skilloista siirsin paikkaan, joka näkyy keittiön ikkunasta ja keväisin ne ehkä voisivat kukkia valkovuokkojen kanssa samoilla seuduilla, kukkapenkin taustana. Vielä joudun olemaan muutamia vuosia enemmän ja vähemmän keittiössä ruokaa tekemässä, että täytyy miettiä myös ikkunanäkymiä itselleen mieleisiksi. Jotkin paikat vaativat heti enemmän skilloja, jotta niiden lisääntyminen ei olisi ihan vuosien homma.

Meillä on etupihalla myös pari kamalan resuista hopeapajua. Niiden kaatamisesta olen ihan turhaan täällä puhunut. Puoliso ei ole ollut vielä samaa mieltä. No, enemmin tai myöhemmin ne pitää kaataa. Ne kyllä kasvavat taas helposti uudestaan. Toisen hopeapajun alla on paikka, jossa ei oikein kasva mikään. Koetan nyt siihen laittaa skilloja, sinivuokkoja ja pari nurmikolta pelastettua krookusta. En kyllä tiedä, pystyykö tuolla mikään kasvamaan, vaikka tuota multaa vähän näön vuoksi lisäsin. Tuon paikan ei ole tarkoitus olla edes mikään kukkapenkki. Jos se keväisin vain toisi vähän väriä. Nyt skillat vain retkottavat maata vasten, mutta ei haittaa. Ensi vuonna sitten terhakkaampana.

Punainen jouluruusu alkaa availla kukkiaan. Näitä(kin) voisin haluta lisää.

Kukkapenkiin joka vuosi melkein hautatuu multaan lasten joskus maalaamat kivet. Ne pitää aina muistaa kaivaa esiin.

Kun tarkasti katsoo, on nyt tulossa vaikka mitä maan uumenista. Hyasintit nousevat, esikot tekevät nuppuja. On paljon perennoja, joista ei näy vielä yhtään mitään. Jännittää, että mitkä kasvit ovat elossa, mitkä eivät.

Ainakin syyskuussa Lidlistä ostettu pionin juurakko Coral Sunset on tosi kovassa vauhdissa jo, jotkin muut pionit ovat vielä tiukasti mullan alla. Viikon ja kahden sisällä pioneista alkaa yhä useampi olla kasvussa ja ne, jotka eivät ole, saavat minut huolestumaan.

Tänään olen saanut jo purkitettua orvokkejakin ruukkuihin. Eri vuosina orvokit kestävät erilaisen ajan kunnossa. Nyt niitä ei enää pitäisi pakkanen puraista, ainakaan pahasti. Aika vähän käytän kesäkukkia/kausikukkia, mutta orvokit kyllä houkuttavat tähän aikaan. Pääsiäistä ennen ostetut narsissit ovat tuossa ulkona olleet koko ajan, vaikka välillä niidenkin päälle tuiskusi lunta.

Mukavaa sunnuntaita!

Aikaisesta keväästä huolimatta, minä olen tehnyt yllättävän vähän puutarhahommia. Kun lapset eivät harrasta, luulisi, että jää enemmän aikaa pihahommille. Olenkin huomannut, että lasten sosiaalinen tarve kohdistuu nyt yhä enemmän meihin vanhempiin, joten olen pelannut hyvin paljon erilaisia kortti- ja perhepelejä. Olemme keskustelleen paljon, myös politiikkaa, terveysasioista, kouluasioista. Olemme hyötyliikkuneet ja käyneet kävelyillä. Jotta lapset eivät jumittaisi kännyköiden seuraan, täytyy välillä jättää omat tekemisen syrjään ja aloittaa maailman luokan neuvottelut siitä, että mitä muuta voitaisiin tehdä, kuin tuijottaa ruutua. Kuopus aloittaa lähes kaiken vastentahtoisesti, mutta innostuu sitten. Olen kuullut lukemattomia tunteja valitusta siitä, mitä olemme ryhtymässä tekemään. Onneksi mm. eräs lapsen liikuntatunti sisälsi myös hyötyliikuntaa (samaan aikaan olin lomalla), joten muoviroskien kävelemällä viemisen jälkeen sain lapsen innostumaan kukkapenkkien kalkitsemisestakin. Ehkä pienen pieni annos mahdollista puutarhatietoutta on taas istutettu. Samalla toki myös yritin selittää, mihin kukat kalkkia tarvitsevat.

Toisaalta olen myös itse välillä jumittanut sohvalle tms. Aikeissa kohta lähteä pihalle, mutta joskus tämä on vain jäänyt. Eron huomasi eilen taas selvästi. Kävimme luontoretkellä. Kun tulimme kotiin, olikin ulkona oikeasti lämmin. Siitä oli selkeästi helpompi jäädä pihahommiin, kuin varustautumalla pihahommiin kuin naparetkeen. Toki olen myös siivonnut perennapenkkiä ja kylvänyt porkkanaa, vaikka välillä on satanut rakeita. Koska seuraavassa hetkessä on paistanut aurinko.

Kukkapenkeissä tapahtuu asioita nyt hitaasti viileyden takia. Silti eilen pitkään nupussa ollut tulppaani avata kukkansa. Tämä on pihan ainoa lajiaan. Näitä oli joskus enemmän toisaalla, jostain syystä tämä yksilö on ainoana säilynyt ja muuttanut paikkaa. Selkeästi tulppaanien ja laukkojen lehdet kasvavat ja maan uumenista nyt alkaa pilkistää seuraavan kukintasarjan kasveja. Hyasinteistä näkyy alkuja, palloesikot jo tunnistaa. Myös tämän pihan ensimmäinen esikon kukka avautui eilen auringossa.

Toukokuussa joka vuosi kevät menee pikakelauksella, paitsi oli tässä pari vuotta sitten kevät, jolloin viileät säät jarruttelivat ja meillä kukki vika tulppaani lähes juhannuksena. Katsotaan, minkälainen kevät tästä toukokuusta tulee. Puissa on silmuja juuri niiisä puissa, joissa tähän aikaan yleensäkin on. Toukokuu on kuitenkin yksi lempikuukausistani puutarhassa, on hienoa, että toukokuu on taas täällä.

Kevättä on ilmassa ja minun päässäni. Päässäni oikein surisee jo, vaikka tänään kovin surina kuuluikin maassa lojuvasta multapussista, jonne kimalainen oli jäänyt jumiin. Vapautin sen pörröisen olennon ja toivotin hyviä mesimatkoja. Onneksi tälläkin tontilla alkaa olla jäniksen ryökäläiden tuhoja jo vähemmän. Ehkä luonnosta alkaa löytyä parempia ruoka-apajia, mitä minun kukkapenkeistäni. Kuvassa lähes kaikki valkoinen maassa on valkovuokkoja. Kaikki ne ovat ihan itse löytäneet paikkansa, enkä kitke niitä. Muutama valkoinen saattaa olla styroxpala. Argh. Olen pyytänyt lastani keräämään ne kaikki, mutta meillä on ihan eri käsitys siitä, mitä se Kaikki-termi tarkoittaa. (Styrox-laattaan on tehty maalitaulu ja harjoiteltu pihalla hieman jousiammuntaa.)

Minua niin hykerryttää nyt kaikki ne kasvit, joita olen viime vuonna istuttanut. Kun tästä yläkuvasta katsoo tuota tuolin ja pöydän lähellä olevaa mullan väristä kukkapenkkiä, alkaa siellä pikkuhiljaa tapahtua muutakin kuin pupun papanoiden lisääntymistä.

Vihdoin kevätkurjenmiekat blue hill/ purple Hill - sekoituspussin kasveissa alkaa näkyä pientä avautumista.

Kun lähtee takaisin päin ja lähestyy ensimmäisen kuvan etureunan kukkapenkkiä, voi kiitellä itseään. (Keinun jalat näkyvät tuolla ylhäällä.)

Sillä tajusin onneksi jo syksyllä, että tämä kivikkokohta voisi olla myös hyvä paikka esim. Georgelle. Siellä siis on näkyvissä pientä avautumista kevätkurjenmiekka Georgella. En edes muistanut, että olen ne tänne laittanut. Toiseen kohtaan tuohon viereen on avautumassa muutamia istutettuja vuokkoja anemone White Splendoureja. Muutehan tuolla penkissä on monia aarteita, mutta aika monia loppukesän kukkijoita. Ja osa toki on unohtunut talven aikana.

Joskus illalla ärsyttää huomata, että muka terävä kuva onkin suttuinen ja epätarkka, mutta vähäisemmällä valolla saa vielä epätarkempia kuvia. Joskus se kunnon kamera voisi olla ihan hyvä ostos.

Mutta mennään eteenpäin. Kerroin alussa, että kevättä on ilmassa ja minun päässäni. Nyt näytän muutaman kuvan, jossa kevät on päässäni. Alhaalla kuvassa on kohta, jossa kasvaa rusokirsikka ja sen alla ruusuherukka. Ruusuherukka parka on kärsinyt holtittomasta omistajastaan, joka on jättänyt pensaan usein suojaamatta ja lumisina talvina se on ollut pikku jänöjussien ruokalistalla. Tänä talvena holtiton ja unohtelevainen omistaja unohti sen suojata taaskin, mutta jostain syystä lumeton talvi sai jänöjussit riehumaan muualla talttahampaineen.

Kuvitelkaa tuo puu vaaleanpunaisin kukkasin ja alle ruusuherukka täynnä näitä kukkia, joita nyt löytyi tasan tämä yksi.

Olin aika kauan rusokirsikan juurella tuijottamassa puuta. Huomasin vasta myöhemmin, että naapurikin oli samaan aikaan pihalla. En tiedä, mitä naapuri ajattelin minun tekevän, jos näki, kun olin pitkään paikallani ja tuijotin puun oksia. En todellakaan meditoinut, vaan yritin katseella hakea mahdollisia kukkanuppujen alkuja. Ja löysinkin lopulta niitä. Vähän sama kuin syksyllä yrittää etsiä pudonneiden lehtien seasta suppilovahveroita. Ensin niitä ei ole yhtään, kunnes tajuaakin sienien tai nuppujen olevan vain ovelia piiloutujia. Nuppuja on siis tulossa. Ja jonain vuonna saatan nähdä samaan aikaan kukassa rusokirsikan sekä ruusuherukan. Ooh. Ja heti meni pää täyteen kevättä.

Pää villiintyi myös vallan, kun tajusin, että olin tietämättäni ostanut orvokkeja, jotka tuoksuvat. Nämä ovat amppelissa hyvin mukavasti nenän lähellä. Voi, kun saisin välitettyä teillekin sen tuoksun.

Näiden orvokkien lisäksi skillat ovat tuoneet ihanaa kesän tuoksua jo jonkin aikaa. Toki täytyy olla todella sopiva kohta ja tuuli, että sen pystyy haistamaan. Näiden skillojen seassa kasvaa nyt narsissi, jota en muista siihen laittaneeni. Silloin se kamala tappotalvi muutamia vuosia sitten, vei tästä paikasta kaikki vanhat narsissit, joita tässä kasvoi edellisen omistajan peruja. Ja nyt olen yrittänyt katsoa vanhoja kuvia, että oliko tässä yksinäinen narssissi viime vuonnakin. En ole itse tähän narsisseja laittanut. Tai mitään uutta pitkään aikaan, sillä tämä penkki olisi ylöskaivamisen kohdalla. Nyt sitten mietin, että voiko olla, että jokin pienen pieni sivusipuli on jäänyt maahan talteen ja vuosien saatossa kasvattanut itsensä taas valmiiksi kukkimaan. Odotan kovasti tämän avautumista. Niistä vanhoista narsisseista minulla on kuvia, koska niitä vielä löytyi muualta tontilta.

Koska olen alkupostauksen esitellyt teille lähinnä multaa, jänöjen papanoita ja melkein auki olevia kukkia, niin pakko myös kertoa, että meillä kukkiikin jotain. Tosin valkotäpläimikät ovat selvästi kärsineet talvesta. Onneksi osa on pystyssä ja niille on nyt tilaa levittäytyä niihin kohtiin, joihin talven aikana tuli aukko.

Valkovuokot pistävät nyt parastaan. Tässä kohtaa täytyy olla nyt jotenkin erityisen lämmintä tai sitten lumeton talvi on muuttanut taas kerran tämän pihan lämpö- ja kosteusolosuhteita. Usein ensimmäisen kirjopikarililjan näin lähellä avautumista olen nähnyt ihan muualla tätä tonttia. Iloitsen nyt näistä.

En ole puutarhassa(kaan) se järjestelmällisin ihminen. Ja se näkyy, jos hommat ovat kesken. Jostain syystä puutarhassa tuntuu hommat olevan kesken huhtikuusta lokakuuhun. Vähintään. Ehkä juhlia varten voin laittaa kastelukannut nätistä ja lapiot riviin. Muuten järjestelyt hoitaa puolisoni. Joskus jopa minäkin korjaan tavarat omille paikoilleen. Mutta nyt se taas alkoi kunnolla, se puutarhapyöriminen. Eli se, että vähän aloittaa homma numero 1. Sitten pysähtyy tuumailemaan hommaa numero 2-10, jotka saattavat sijaita homman numero 1 lähellä. Tai sitten pihan toisessa päässä. Vähän suunnitelee hommaa numero 3, johon liittyy homma numero 6 ja sitten jatkaa hommaa numero 1 huomatakseen, että on ihan väärät vaatteet päällä puutarhahommiin. Joten on pakko jättää hommat kesken ennen kuin vaatteet ovat ihan likaiset. Joskus käy hyvin, että tulee vaihdettua puutarharönttökuteet päälle ja homma numero 1 tulee valmiiksi. Joskus, kuten tänään, niin ei käynyt.

Sääennuste näyttää nyt tälle viikolla mukavia puutarhasäitä, joten iltaisin myös puutarhapyörimisen yhteydessä jokin homma on mahdollisesti jopa valmistumassa.

Mysteerinen narsisissini ikkunan alla avautui. Eli en muista tähän laittaneeni narsisseja, mutta tässä kohtaa kasvoi narsisseja edellisen omistajan jäljiltä. Sitten tuli talvi tai oikeastaan kai kevättalvi, joka tappoi tässä kasvaneet narsissit. Kaikki skillat jäivät kyllä henkiin ja niiden seassa mahdollisesti oli tämä narsissi majaillut.

Tämä taas on kuva narsisseista, joita tässä on aiemmin ollut. Nyt ei ainakaan näytä ihan täsmälleen samalta, ehkä johtuu valotuksesta. Kuitenkin narsisseissa on myös se puoli, että osa niistä hieman vaihtaa väriä tai terävöittää värejään kukinnan edetessä. Jään siis ehkä epätietoisuuteen.

Tänään oli viileä tuuli, aurinkoinen ilma ja hyvä sää tehdä myös sellaisia hommia, joissa voisi lämpimällä säällä tulla liian kuuma. Hommien lomassa tarkkailin hieman kasveja. Ostin muutama vuosi sitten pienen magnolian. Suojasin sen huonosti, joten jänöt sitä verotti. Magnolia oli myös aika varjossa, eikä oikein ehtinyt kasvaakaan. Siirsin sen viime syksynä. Nyt oli juuripaakku vähän liian esillä ja se on nyt niin elottoman näköinen, että olen tainut menettää sen. Vähän harmittaa, mutta onneksi tämän kasvin osalta osasin menetystä odottaa, varsinkin tuon siirron takia. Myös tämä kevät on saattanut saada pari kasvia heittämään henkensä, kun maaliskuussa oli tosi lämmintä ja jotain kasvua jo alkoi tapahtumaan ja sitten tulikin huhtikuussa kylmiä ilmoja. Onneksi on kasveja, jotka ovat kertoneet olevansa hengissä. Ensimmäinen Persian Pearl pikkutulppaani kukkii ja tämä sai heti perään muutaman lajitoverinkin kukkimaan.

Tämän lähellä tarhakylmänkukka on pian myös kukkimassa. Pidän näiden karvaisista nupuista.

Myös ensimmäiset kirjopikarililjat ovat jo kukassa. Ja muuallakin näistä on jo näkyvissä lupaavia kukkavarsia ja jossain jopa nuppua. Osa on vain kovin lyhyen näköisiä. Taitaisi olla pienen tai suuren sateen paikka, että kasvit saisivat vähän vettä. Täällä on ollut kovin vähän sateita ja maa on aika kuivaa.

Kuivan savimaan kaivaminen näin keväällä on kuitenkin selkeästi helpompaa kuin kesäisen kovan savimaan tai hyvin märän savimaan. Se saattaa tarkoittaa sitä, että huomenna olisi hyvä sää hieman kaivaa maata.

Mukavaa äitienpäivää sitä huomenna viettäville ja hyvää sunnuntaita, jotka eivät huomenna äitienpäivää vietä.

Minun rusokirsikassani oli tänään jo yksi kukka auki, joten taidan huomenna viettää pientä kirsikankukkajuhlaa ihan omassa pihassani.

Eilen vietin aika monta tuntia puutarhassa. Aloitin aamulla ja lopettelin siinä vaiheessa alkuiltaa, kun alaselkä ja lonkat kertoivat istumisen jälkeen, että: "Nyt jos vielä jatkat, seuraavalla kerralla et pääse tuolista ylös ilman apua."

Eilen kaivoin juurakon palasia pois savimaassa kasvavasta keltakurjenmiekasta. Ylimääräiset palaset lähtivät nopeasti maailmalle torissa ilmoittelun jälkeen. Koska savimaa oli niin helppoa kaivaa, niin monta vuotta puhuttu vesiaihe sai muodon.

Myös lapseni kaivoi tätä minun kanssani. En kuitenkaan tehnyt tästä supersyvää, joten lumpeet tässä tuskin tulevat talvehtimaan, sillä metrin syvyinen kuoppa tuntuisi kyllä liian haastavalta nyt.

Lammikko sijaitsee kasvimaan vieressä. Siihen tulee osa katolta tippuvasta vedestä maan sisällä kulkevan putken kautta (kunhan muovitan myös pikkupuron poistoputken alaisen pikkupläntin). Tämä sijaitsee melkein tämän pihan alimmalla tasolla. Mutta ei ihan. Alakuvasta saa vähän käsitystä tämän sijainnista. Kuvasta poiketen tuolien alla on tasainen tila, muuten pihalla on korkeuseroja.

Eilen jo vähän tarkastelin myynnissä olevia allasmuoveja. Ja reunojen suunnittelu ja tasaus olisi vielä tulossa (onneksi savesta saa muotoiltua vaikka mitä). Kiviä voisi sitten reunoille hommata jne. Mutta altaan täyttö sujuikin tänään sitten ihan itsekseen. Ensin tuli monta tuntia vettä ja sen jälkeen monta tuntia lunta. Joten nyt meidän pihalla on jättikokoinen mutalätäkkö. Oispa kiva ollut lapsena litsuttaa tuollaisessa kumppareissa. Nyt ei kiinnostaisi yhtään kylmässä ja mutaisessa lammikossa rypeminen. Vaan sellaisen kauniin pihalammen ihailu aurinkoisena kesäpäivänä.

Joskus hyvin ajoitettu on siis melkein valmis. Kuten näiden narsissien avautuminen.

No. Emme oikeasti jätä tuota ihan vain mutalammikoksi, vaan ne allasmuovit ja muut härpäkkeet (sekä kasvit) ovat varmasti tämän kesän juttuja. Lapsi haluaa tuonne myös suihkulähteen.

Nämä koiranhampaat kukkanuput pilkistävät kuten pionien punaiset varret.

Tänään meillä on ollut kaunista kuin talvella konsanaan, vaikka jostain aina pilkisti jotain vihreää. Ehdin kuvailla vähän kasveja. Osa kasveista on tiukasti vielä lumen alla.

Ehkä myös minun hanamini säilyy vielä, tuolla lumen alla tallella.

Isohelmililjat näyttävät nyt kovin ryhdikkäiltä, kun lumi ei ole painanut niitä kumoon.

Joskus vuorokaudessa tapahtuu paljon. Tänään aamulla vasta huomasin, että eilen melkein poltin nenäni. Tänään lapsi kaivoi lumilapion esiin

Minun sisäinen puutarhakoneeni hyytyy, kun on ollut viileää. Vaikka oikeaan talveen verrattuna ei tämä nyt maailman kylmintä ole, mutta sisäinen koneeni on ajastettu toukokuuhun ja toukokuussa lumisade, rakeet, räntä ja koko päivän vesisade +4 asteessa tarkoittaa sisäisen puutarhakoneeni hyytymistä. Koneen käynnistymiseen ei millään meinaa riittää yksi pikkasen lämpimämpi päivä. Kone on saattanut toki hyytyä myös pikkasen liian vähäisistä yöunista ja vastaavista pikkujutuista.

Viime kesän kuivuus taisi olla hyasinteille oikein mallikas vuosi. Niitä on kukkimassa enemmän kuin yleensä, sellaisiakin, jotka luulin jo taantuneet. Samaa sanoi myös Between Rikkaruohoelämässä. Kuvan oikeassa alalaidassa on tarhakylmäkukat vähän enemmän nuokkumassa maata myöten kuin tavallisina keväinä, sillä lumikuorma oli täällä maanantain ja tiistain aikana tuhti ja painava. Esikot alkavat kukkia, mutta eivät vielä täysillä.

Tarhakylmäkukan takana kukkii hyasintti, joka on muistaakseeni jostain sekoituspussista joskus laitettu.

En muista yhtään, minä vuonna olen alakuvan sinisävyiset hyasintit istuttanut ja minä vuonna olen ne viimeeksi nähnyt. Nyt ne ovat lähes yhtä aikaa kukassa helmihyasinttien kanssa. Tämäkin lämpäre on tosin melko pieni. Olen silti saattanut joskus ajatella noiden sopivan yhteen, mutta en ole yhtään varma, että ovatko ne kukkineet monenakaan vuonna yhtäaikaa. Taustalla olevat purppurakeijunkukkien lehdet eivät välttämättä ole paras väri tähän lisäksi, mutta en taida lähteä siirtoja tekemään.

Muitakin hyasintteja on nousemassa. Tulppaaneissa on suurempia ja pienempiä nuppuja. Keltainen koiranhammas uskaltaa vähän raottaa nuppuaan, mutta ei ole vielä täysin kunnolla kukassa. Ehkä huomenna koiranhampaan ensmmäinen kukka avautuu kunnolla, ellei kylmyys hidasta kovasti kukan avautumista. Koiranhampaan takana pionin varret ovat jo kovasti kasvamassa.

Keltaiset narsissit ovat nyt avautumassa tai avautuneet ja niiden takana selvästi kauempana nurmikolla kukkii keltavuokot, joita olen sinne ripotellut. Tai siis joiden juuria olen maahan kaivanut tarkoituksella. Keltavuokon juuri ei saisi mennä kovin syvälle maahan. Jos keltavuokkoa siirtää, kannattaa siis jättää sitä valkoista juurta siihen mullan pintaan. Pidän tänä vuonna keltaisista narsisseista enemmän kuin viime vuonna tai sitä edeltävänä. Olen koko talven (ja syksyn ja kevään) kulkenut keltaisessa takissa ja se on tuntunut ihanalta. Luulin pitkään, että keltainen ei sovi minulle ollenkaan. Olin vain kokeillut väärän väristä keltaista.

Lampiprojekti ei ole edennyt ollenkaan, kun koneeni on ollut hyytynyt. Onneksi kone vielä käynnistyy jossain vaiheessa. Viileä sää on pidätellyt myös kasveja. Rusokirsikka jaksaa vielä kukkia, vaikka kukat olivatkin vielä alkuviikosta lumen alla.

Usein tässä vaiheessa on meillä aina kukkinut rusotuomipihlajat. Nyt ne pidättelevät vielä nuppujaan kiinni. Tarkkailen aina niiden nuppuja tässä vaiheessa, koska meillä on tähän aikaan perheen sisällä synttärit. Tänä vuonna synttärikukkapuuna olikin rusokirsikka. Siitä tiedän, että kevät on ainakin hitusen myöhässä. Ei myöskään ole vielä suurempia tulppaaneita kukassa, kuten usein on. Nupuillaan olevan rusotuomipihlajan lehtien väri on kuitenkin hurmaava. Varsinkin vastavaloon. Iltaisin näen sen värileiskun olohuoneesta ja olen tuijottanut niitä tänäkin keväänä varmasti tunteja. Jossain kohtaa näiden taustalla on vielä naapurin kukkiva vaahtera lähes keltaisen vihertävillä kukillaan.

Vaikka joskus viileät säät ärsyttävät minua kovasti, olen nyt ollut kovin iloinen vaahteroiden kukinnan pitkästä ajasta, sillä joskus vaahteroidenkin heleät värit ovat voineet muuttua jo parissa päivässä pelkkään tavalliseen vihreyteen.

Odotan kuitenkin hitusen enemmän lämpöä, jotta puutarhakoneeni alkaa taas hyrrätä.

Hommat ovat seisoneet. Mutta ilmat muuttuneet oikeaksi kevääksi. Ehkä huomenna selkää ei enää jomota ja pääsen taas hieman istuttamaan kasveja. On ihmeellistä ottaa puolivarjoisella tontilla kasvikuvia vielä yhdeksän maissa illalla ilman, että valo loppuu. Ihmeellistä. Alla kuvaa omenapuupenkistäni.

Tässä samaisessa penkissä on myös valkoisia kirjopikarililjoja. Muualla saa olla sekä tummia että vaaleita, mutta tässä pidän vain valkoisia, sillä tuntuvat tummien kanssa taantuvan. Tämä on sen verran savinen penkki osittain, että kirjopikarililjoille on varmasti tarpeeksi keväisin kosteutta. Taustalla kukkivat narsissit, jotka putkahtivat esiin, kun eräänä keväänä eräs nurkka sai enemmän aurinkoa. Silloin oli vanha autotalli purettu ja uusi vielä rakenteilla ja yhtääkkiä ennen ihan varjoisasta paikasta pukkasi narsisseja. Siirsin ne syksyllä uuteen paikkaan, eli tähän penkkiin. Ehkä siellä aiemminkin oli narsissien lehtiä ollut, mutta en ollut niitä tajunnut. Joskus vanha piha yllättää.

Olen yrittänyt tähän pihaan istuttaa jo useampaan kertaan joko kesä - tai kevätlumipisaraa. Tänään unikon lehtien katveessa pilkottikin jotain valkoista. Tyhmä paikka istuttaa, mutta olen kyllä superiloinen tästä. En tiedä, kumpaa raaskisi siirtää. Royal Wedding idänunikkoa vai lumipisaraa.

Tänään olen kuitenkin joutunut toteamaan ainakin magnolian ja erään Salix-puun sekä pari ruusua ja ehkä peruukkipensaan menetetyiksi. Osaa siirtelin tai istutin riskillä. Osa olisi vaatinut huolellisempaa istuttamista. Koska sosiaalinen media on tehokas, haluaisin tietää, että onko ykkös tai kakkosvyöhykkeellä jo muilla nousseet syysvuokot? Viime syksynä istutin niitä kai kolme. Toiveissa, että jos edes yksi olisi elossa tänä vuonnakin. Vielä en ole elonmerkkejä nähnyt.

Sen sijaan sinikämmen on yhä elossa ja kukkii täysillä. Valkotäpläimikkä pistää parastaan ja on jo selvästi korjannut kaiken talvella tuhoutuneen. Imikkä on siitä mukava kasvi, että se ei sulje kukkiaaan illalla, vaan kello 21 oli kimalainen imikän kukissa vielä pölytyshommissa, vaikka tontille ei enää aurinko paistanutkaan.

Keltainen koiranhammas on vihdoin avannut lähes kaikki kukkansa avoimiksi. Minulla on myös valkoinen koiranhammas. Se on varjoisammassa ja eikä vielä kuki. Taustalla kukkii vielä kuusen varjossa valkovuokkoja ja vieressä pari valkoista helmililjaa.

Näiden kanssa on ollut joskus aika ruuhkaisaa tulppaanitykitystä. Tänä vuonna tämän penkin tulppaaneista osa alkaa jo vihdoin taantua. Penkki on ollut ihmeen hyvä tulppaaneille ja siinä on useita tulppaanilajikkeita kukkinut useampia vuosia. Nyt tänä vuonna tämä penkki ei enää varmastikaan tule olemaan se kukkaisin. Jotain on kuitenkin jo auennut, vaikka ne illalla ovatkin taas uudestaan supussa.

Muutama narsissi Obdam kukkii kirsikkapuun juurella. Näillä taitaa olla liian ahdasta, koska osa tekee vain lehtiä. Täytyy muistaa tehdä asialle jotain kukinnan jälkeen.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa minulla kukkii narsissi White Lion. Se on myös melko röyhelöinen. Tässä on kuitenkin häivähdys keltaista mukana, kun Obdamissa taas sävyt ovat paljon vaaleammat.

Hyasintit ja esikot alkavat olla hyvässä vauhdissa. Myös Persian Pearl-tulppaanit ovat kukassa. Näitä pikkutulppaaneja olen laittanut useampaan paikkaan, sillä niille en ole vielä löytänyt paikkaa, jossa ne eivät vähän kerrallaan taantuisi.

Samaan penkkiin on jostain syystä myös tullut itsekseen kevätesikoita. Viime vuonna nämä olivat aika pieniä, nyt ne alkavat jo kasvaa kokoa. Niistä voi kasvaessa tulla sen verran suuria, että johonkin nämä ehkä siirrän, vaikka toisaalta antavat hyvää vastaväriäkin tähän. (Valkovuokot kukkiva täällä myös kukkapenkeissä, mahdoton urakka olisi sitä välttää.)

Ikkunanäkymät ovat minulle tärkeitä, joten taidan osan kevätesikoista siirtää pieneen rinteen poikaseen, jonka näen keittiön ikkunasta. Siitä kitken nyt pois heinää ja voikukkaa. Siinä kohdassa kasvaa luonnostaan valkovuokkoa, olen siirtänyt siihen skilloja ja nyt siinä ovat jo lemmikit kukkimassa (niitä siirsin viime vuonna). Vielä kevätesikot sinne sekaan, niin on jotain mitä katsoa perunoiden kuormisen lomassa. (Luulen, että kun nuorin lapsi muuttaa pois kotoa vuosien päästä, en taida vähään aikaa laittaa ruokaa.)

Istutin syksyllä 7kpl helmililja Grape Icea. Nyt yksi kukkii ihan oikeasti. Tämä on parasta valokuvata varjossa, sillä auringossa tämä väritys ei tule kunnolla edes näkyviin. Pari muuta alkua näistä on, mutta saa nähdä saavatko kasvatettua kukkavarrenkin pitkäksi vai jääkö kukinto maan tasalle.

Jouluruusu Double Ellen on ihana jouluruusu, kun se jaksaa kukkia vielä silloinkin, kun vaaleat jouluruusut ovat jo kukkineet. Tämän seurana kukkii valkovuokkojen lisäksi esikoita. Tämä penkki on melko vähäravinteinen ja kuiva ja varjoisa kesällä. Siihen on onneksi taustalla oleva tummalehtinen syyskimikki Brunette on jo asettunut. Toisaalla puutarhaa on onneksi noussut viime vuoden uusi ostos tähkäkimikki Pink. Sen tummat lehdet erotin vasta äskettäin mullasta, kun rinnalla ei ole vielä kunnon aluskasvillisuutta.

Tämän tontin ensimmäinen nurmikonleikkuu taitaa odottaa huomenna. Se on vielä hetken sellaista säästeliästä tietyin paikoin, sillä nurmikolle (rikkaruohikolle) olen istuttanut keltavuokkoa, jossain kukkii vielä valkovuokot. Niiden päältä en raaski ajella.

Toukokuu oli tänäkin vuonna hyvä. Vaikka toukokuussa ei ollut yhtään hellepäivää. Vaikka meiltä puuttuivatkin jokavuotiset sukujuhlat. Vaikka satoi järkyttävä kerros lunta silloin, kun lunta ei olisi enää todellakaan halunnut edes nähdä.

Tänäkään vuonna toukokuussa en ole ansioitunut ahkeruudella. Enkä uutterana puutarhurina. Olen taas kerran opetellut, että se ei haittaa, vaikka hommat tekisi vähän myöhemmin. Ja sitä paitsi olen huomannut, että tekemättömömien töiden lista usein vain tuntuu pitkältä. Koti näyttää sotkuiselta joskus, mutta heti kun imuroi, epäjärjestys ei edes enää hermostuta minua. Tämänkään kukkapenkin taustalla kukkivat voikukat (ojassa) eivät saaneet minua tarttumaan ruohonleikkuriin, sillä yli 10 tuntia päivässä puuhailua saa kyllä riittää yhdelle päivälle.

Tässä penkissä kasvaa Paul Scherer tulppaania, joka on tummuudessaan lähes samaa kuin Queen of Night, mutta silti näissä on tiettyä väri ja muoto eroa.

Saattaisi olla jopa niin, että tähän penkkiin voisi Queen of Night jopa sopia paremmin tuon purppurakeijunkukkien lehtien väriin.

Puutarhassa on nyt kaunis vaihe, kun kukat kukkivat myös yläilmoissa. Jäin illalla katsomaan yhtä hurjan kiireistä kimalaista, joka pörräsi kukissa sellaisella hätäisyydellä, että ihan hengästytti. Minä en tee mitään yhtä nopeasti. (paitsi syön jäätelöä.) En oikein edes ehtinyt siirtää kameraa kimalaisen mukana, joten kuvakin tarkentui miten sattuu. Kuvassa omenapuu Huvituksen kukka.

Huvituksen alla kukkii tällä hetkellä tulppaaneja, narsisseja ja vielä hetken valkoisia kirjopikarililjoja. Siellä kukkii vielä myös helmililjoja, valkoisia koiranhampaita sekä lemmikkien kukinta on juuri alkanut.

Valkoisen koiranhampaan, sinisen helmilijan ja lemmikin yhdistelmää ihailen, kun ohi kävelen. Yhdistelmästä tulee oikein isänmaallinen olo. Ainakin Sirkulla Kukkia ja Haaveita - blogissa on Suomi100 penkki, jossa on valkoisia ja sinisiä kukkia. Minä en ole pystynyt tekemään kuin pikkuisen lammikon sinivalkoista yhdistelmää.

Ostin syksyllä jopa 25kpl Holland Beauty tulppaaneja. Ne näyttivät kuvassa ihan hyviltä, mutta googlailun jälkeen olin todella epävarma, että miltä ne oikeasti näyttävät. Istutin ne sitten omanpuun lähelle, sillä maa on myös osin niin savista, että siellä on monet tulppaanit jääneet kertakukkijoiksi (paitsi punaiset Apeldoornit), joten sinne ne menivät. Exotic Emperoria on myös omenapuun alla, samoin kahta eri narsissia, joilla kummallakaan ei ole nimeä. Tässä kuvassa toinen narsissilajike, joiden nimeä en tiedä. Olivat tällä pihalla ja pelastin ne liian varjosta. Näihin käy illalla aina valaiseva vastavalo.

Tuo Holland Beauty on väriltään jotain vaikeasti kuvailtavaa. Melkein vaaleanpunainen.

Mutta ei kuitenkaan. Tässä alhaalla kyseinen tulppaani kirkkaassa päivänvalossa.

Mukana on ehkä jotain marjapuuromaista väriä.

Osa pihan kirjopikarililjoista on kukintansa kukkinut. Koska täällä on niin paljon erilaisia paikkoja, jatkuu kirjopikarililjojen kukinta varjoisemmissa paikoissa vielä. Näiden vierellä on uudet narsissit "Green Eyes" alkaneet myös avautua.

Näiden vieressä olisi vielä paljon tilaa uusille istutuksille. Minulla on paljon multatilaa nyt vapaana, ja olen harvinaisen vähän ostanut mitään uusia kasveja. Pian alkaa olla tiedossa myös aukkopaikat, joten tietää vähän, mitä kasveja pitää saada ja mihin. (Tähän väliin iloinen ylläri, peruukkipensaani on elossa.)

Ruoho on saanut kasvaa iloisesti tämänkin päivän. Ehkä huomenna ehdin siihenkin puuhaan. Tämä kukkien määrä kuitenkin vie huomion aika lailla kasveihin. Tiedän kuitenkin, että jos en saa pariin päivään nurmea leikattua, alan hepuloida ja luulla, että maailma kaatuu päälle ja joka paikka on tekemättömiä töitä täynnä. Kun nurmikon saa leikattua, unohtuu melkein heti, että olin jo suunnitellut myös kanttaamistakin.

Uusia kukkapenkkejä ilmestyi sinne tänne viime vuonna. Tähän pieneen kerrokselliseen pätkään (en saa kuvaan näkyviin niitä kerroksia) istutin tulppaaneja. Istutin vähän joka kerrokseen vain matalia tulppuja. Ja nyt tajuan, että tässä olisi pitänyt olla hentovartisia ja pidempiä tulppaaneja. Koska tulppaanien elinkaari on lyhyt, niin tiedä, mitä tähän istutan ensi vuonna.

Onneksi tulppaanien kanssa saa olla päättämätön. Harvat tulppaanit jaksavat kukkia aina vaan uudestaan, joten aina voi uudistaa tulppaani-istutuksia seuraavina vuosina. Silti minulla on jotkin pitkäikäiset tulppaanit nousseet useina vuosina putkeen. Nyt ihmettelin Sun Lovereiden vieressä melko samanlaisia kukkia, mutta lähes ilman kerroksia. Päättelin kuitenkin, että jotkin sipulit ovat osin taantuneet ja laskeneet kerroksia vähemmälle. Sun Lovereita ei viime vuonnakaan montaa näkynyt. En enää muista, milloin viimeisimmät niistä istutin.

Nyt tapahtuu puutarhassa paljon. Tulppaaniaika on parhaimmillaan ja ei tiedä aina mitä kuvaisi ja milloin. Tämä tulppaaniräjähdys on usein tapahtunut ainakin viikkoa aikaisemmin, joten tulppaaneja tulee riittämään paljon vielä kesäkuulle.

Kesäkuu on startannut vauhdilla. Kesäkuun toinen päivä otetut kuvat tuntuvat näin kesäkuun neljäs päivä jo vanhoilta, sillä muutoksia on ehtinyt siinäkin ajassa tapahtua. Minä näen ne erot, en tiedä näkeekö muut. Keinun lähellä olevat tulppaanit 2.6.

Samat kasvit tänään 4.6.

Vielä kaksi päivää sitten viimeiset, varjoisemmassa paikassa olevat kirjopikarilalijat, olivat vielä kukassa. Nyt jo kuihtuvat. Nämä saavat valoa aamupäivän aikana ja sitten illalla vielä spottivalon. Spottivaloissa kirkkaina loistavat narsissi Green Eyes. Keskusta on enemmän keltainen, ainakin vielä. Ei niin vihreä, mitä ajattelin.

Samat narsissit tulppaani Exotic Emperorin kanssa tänään tihkusateessa. (Ihanaa, että sataa.) Exotic Emperorin kanssa ei menneet eurot hukkaan. Ovat avanneet kukkansa ensimmäisten joukossa ja jaksaneet kukkia myös silloin, kun myöhäisemmät aloittavat. Tulppaaneille ei-helteinen kevät on sopinut.

Minun vuodenaikakelloani taas on sotkenut koronan lisäksi ei-helteinen toukokuu. On vaikea ymmärtää, että on jo kesäkuu. Kun on ollut paljon muutakin tekemistä, niin ei voi ymmärtää, kuinka kesäkuu tosiaan ehti jo alkaa.

Kirsikkapuu oli vielä valkoisessa kukassa kaksi päivää sitten. Silloin oli nurmikkokin leikkaamatta. Kuvan alalaidassa näkyy kasvit, jotka ovat lähikuvassa yläkuvissa.

Nyt kukkii omenapuut. Naapuriseissa omenapuissa on valtavan paljon kukkia. Meidän pienessä huvituksessa ei ihan samaa määrää. Kuva otettu ikkunasta, yläviistosta. Omenapuun alapuolellakin kukkii. Täälläkin yhä Exotic Emperorit, vanhemmat Apeldoornit sekä Holland Beautyt. Myös lemmikit, valkoiset koiranhampaat ja siniset helmililjat kasvavat tuolla sekaisin.

Tämän penkin yhdellä laidalla kasvaa tuoksumataraa, joka onkin muuten sen verran vikkelä leviäjä, että siinä minulle onkin vähän puuhaa. Muistan, että syksyllä päätin kokeilla kaivaa yhden Holland Beautyn tuoksumatarajuurakon keskelle. Ja sieltä se puski itsensä kukkaan.

Tuon tuoksumataran oli tarkoitus pysyä noiden kivien toisella puolella. Eli täytyy varmaan jakaa tätä johonkin ongelmapaikkaankin ja katsoa, miten tämä tulee toimeen tiukassa, juurakkoissa ja varjoisessa puun alusessa. (Alakuva kahden päivän takaa.) Tuossa on myös näkyvissä multaa, siellä on uusia kukkapenkkejä. Kuvassa näkyvät keltaiset narsissit ovat alkaneet avata kukkiaan jo toukokuun puolivälissä ja yhä kukkivat loppumetrejään.

Kaikki kukkivat kasvit eivät ole nyt sipulikukkia. Kultatyräkki tuo väriä ja loistaa joidenkin tulppaanien kanssa kauas.

Nuo räjähtämäisillään olevat Sun Lover tulppaanit ovat toisaalta tässä viimeisessä vaiheessa tosi hienoja. Kaikkensa antaneena ovat jo valmiit tiputtamaan kohta terälehtensä. Matalat oranssit ovat Princes Ireneä ja muiden nimet ovat sellaisissa vanhoissa arkistoissa, että en enää niitä muista.

Joskus tuossa yläkuvan penkissä kukki yhtäaikaa lähemmäs sata valkoista, keltaista, oranssia ja punaista tulppaania. Nyt siellä on käynyt harvennus (toki ei juuri tässä kohtaa), joten ensi vuonna voi alkaa jo miettimään, että jatkanko täysin samalla väriteemalla vai alanko nostamaan jotain väriä vähän enemmän esiin.

Toisaalla taas tätä melko pitää penkkiä on enemmän lilan ja vaaleanpunaisen sävyjä. Kuva vain olikin hieman epätarkka.

Alakuvassa on Monte Negro tulppaani. Niitä kukki useampia heti istutuksen jälkeen ja heti tekivät sivusipuleita. Eivät kuitenkaan olleet kovin pitkäikäisiä, sillä enää kaksi kukkii. (Taustalla tämän tontin vikat kukkivat valkovuokot.) Näiden viereen lykkäsin syksyllä tulppaneja, joiden väritys ei ihan käy minun muistiinpanoihini. Olen kuitenkin saattanut ostaa vielä viime hetkillä myös pussillisen tulppaaneja, jotka ovat saaneet sitten paikan näiden vierestä.

Dream Touch tulppaanit ovat minusta hienoja, mutta nämä taas ovat sen verran matalia, että näiden vieruskaverit pitää valita tarkkaan, jos tekee sekaistutuksen. Myös ovat näköjään vähän vähäravinteissa ja kuivassa paikassa, sillä osa näistä ovat vähän toisia matalampia. Näiden suhteen olen asennoitunut täysin, että ovat yhden kevään kukkijoita.

Olen alkanut olla syksyisin joidenkin kärhöjen alasleikkaamisen suhteen varovainen. Odotan usein mielummin kevääseen, sillä eri syistä johtuen pari sellaista kärhöä, jotka luulin, että aloittavat kasvun aina uudestaan, ovatkin alkaneet tehdä lehtiä vanhoihin versoihin. Eikä kyseessä ole keväällä kukkivat kärhöt.

Onneksi kuitenkin myös tämän pihan ainoa alppikärhö tai tarha-alppikärhö on saanut olla leikkausinnoltani rauhassa ja kukkii tänä vuonna ihan näyttävästi. Tuki sille on vain vähän surkean pieni.

Joskus tähän aikaan vuodesta on aivan viimeiset tulppaanit enää kukkimassa. Nyt on vielä muutama tulppaani avautumassa. Ja samaan aikaan moni perenna tekee kiivaasti nuppuja on pian valmis kukkimaan. Kai se on uskottava, että nyt on kesäkuu.

Tulppaanit ovat yhä minun heikkouteni. Ei voi mitään. Niiden kukinta alkaa olla todella loppusuoralla ja uskon parin seuraavan hellepäivän vievän viimeiset rippeet. Onneksi laukat paikkaavat ja myös toki muut kasvit.

Näiden todella tummien Lasting Love-tulppaanien kanssa ovat kukkineet Slawa-tulppaanit. Yhdistelmä selkeästi teki hyvää lasting loven räikeydellekin. Seassa on muutamia viime vuoden raitatulppuja, jotka sekoittivat kyllä pakkaa. Oletan näiden jäävän yhden kevään ihmeeksi. En taida enää hankkia kestävää rakkautta ainakaan tulppaanien muodossa, mutta Slawa sopisivatkin minulla hyvin oranssi-ruskeaan teemaan, jos jostain taas löytäisi syksyllä esim Brown Sugar-tulppaania. Pää käy jo uusia tulppaanisuunnitelmia. Tämä aika on vain paras aika huomata tulpppaanien mentävät aukot ja värimätsäykset jne.

Rapistuvia tulppaneja alkaa olla joka puolella. Enkä ihmettele, onhan nyt kesäkuun puoliväli. Muistini ei riitä, mihin muualle olen ripotellut ukkolaukka Purple Sensationia kuin tähän pieneen rinteeseen (kasvavat tulppaaneja alempana). Pari laukkaa on vielä avautumatta muualla varjoisassa ja jossain muuallakin näitä kukkii. En vain muista tai tiedä, mitkä ovat viime syksyltä ja mitkä muilta vuosilta.

Ukkolaukoista Purple Sensationin muoto ja intensiivinen väri ovat minusta ukkolaukkojen parhautta.

Laukka Gladiator on väriltään valjumpaa sorttia, mutta niin pörriäisten rakastama ukkolaukkojen ohella, että olen oikein tyytyväinen.

Gladiaattorin nimi ei myöskään jää epäselväksi. Onhan se puolet korkeampi kuin korkeat tulppaanit tai jopa ukkolaukat. Istutin osan näistä laukoista vähän liian lähelle suklaakirsikkaa. Aluksi näitä ostin vain 2kpl, mutta jostain alennuksesta nappasin vielä kaksi lisää. Ovat nimensä veroisia.

Vuorijumalten kukka taas jää tällä tontilla vähän piiloon. Se onkin varmaan myös syy, miksi se on hengissä. Paikka on tarpeeksi varjoinen ja vähän kosteahko. Tämä oli toinen tai kolmas yritys. Eikä kasvikaan ole mikään kovin korkea. On kuitenkin hauskaa aina löytää niitä piilossa olevia aarteita, joita ei ihan heti näe.

Sen sijaan tähkäesikon lehdistä ei näy vielä mitään. En edes muista, että ovatko ne tässä vaiheessa jo näkyvillä vai tulevatko ne vähän myöhemmin, kuten koko kukka. Sen sijaan tiedän, että tänäkin vuonna sinivaleunikko ei aio kukkia. Niiden lehtiruusukkeet ovat yhä hengissä. Jättivät myös viime vuonna kukinnan väliin. Siirsin yhden nipun ruusukkeita varovasti, mutta uusikaan paikka ei kasvattanut kukkavartta. Myös joissain pioneissa on vähemmän nuppuja, joissain taas enemmän kuin viime vuonna.

Sain entiseltä työkaverilta jo useita vuosia sitten kuolanpionin siementaimen. Se kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Tämä penkki on menossa syksyllä uudistukseen ja täytyy keksiä kuolanpionille paikka, missä se voi kukkia rauhassa ja kasvattaa alaansa.

Tarhapionit poksahtavat auki ihan pian, kun kuumaa kerran on tulossa. Saa nähdä tuleeko samalla myös ukkosia tai muita rankkoja sateita, sillä nämä ovat niin kerrottuja, että aina nuokkuvat avauduttuaan.

Näiden suurien kukkien varjoon voi helposti jäädä kaikkea pientä, kuten morsiusleinikki, joka on taas normaalin kokoinen jonkin vuoden kitukasvuisuuden jälkeen. Se ei kuitenkaan ole minulla tehnyt siementaimia, eikä juuri kasvattanut sen enempää kokoakaan. Onneksi on kuitenkin ollut sitkeä ja kukkii aika kauan.

Pian minulla alkaa olla taas aikaa pyöriä enemmän kukkapenkeissä. On taas rikkaruohot hieman päässeet rehottamaan. Niitä en edes jaksa kuvata.

Kun aloitin puutarhainnostuksen vallassa muokkaamaan pihaa, tuli jotain selkeitä hutilyöntejä tehtyä. Yksi tälläinen on kumpu pihalla. Kun aloitin puutarhuroimaan eräänä syksynä, aloitin innolla muokkaamaan takapihan junttasavesta kasvimaata. Tein huolelliset kaivuut ja ajattelin tehdä kunnon lämpöpenkin. Kaivoin pintamaan rikkaruohot pois. Kasailin kaikenlaista risua pohjalle, lehtiä ja kompostia päälle jne. Kunnes siitä tuli sellainen .. kumpu. Innoissani siihen jotain laitoin keväällä kasvamaan. Ja eihän siitä mitään tullut, kun sitten vasta tajusin, että lehtien tullessa puihin, läheinen terijoen salava varjostaa kumpua liikaa.

Kumpu on ollut siis sellainen kummallinen kumpu pihalla. En ole oikein keksinyt siihen kunnollista kasvatettavaa. Nyt se kuitenkin on ollut aina välillä ihan nätti. Se on uinut viime aikoina nurmitädykkeessä. Tuo kumpu on ainoa paikka, jossa nurmitädeyke ei hermostuta minua. Kumpu jää kasvimaan taakse nykyisin.

Kummulle olen ajan saatossa iskenyt kaikenlaista. Siellä kasvaa muutama tulppaanit sitkeästi vuodesta toiseen. Nyt sieltä ehkä pitäisi repiä pois heikkona hetkenä sinne laitettu talvio. Toukuussa kumpu sai uuden kevätatsalean (Rhododendron x fraseri).

Tulput kukkivat silloin, kun kevätatsalea oli (taustalla) vielä nupussa.

Kevätatsalean kukinta oli kyllä värikäs. Se näkyi kauas, vaikka itse atsalea ei vielä kovin suuri olekaan.

Kumpu on nyt kuitenkin melko värikäs. Ja ehkä tämä saa vielä pari pensasta lisää ja pidän tätä muuten puolivillinä. Tai sitten ei. Atsalea ei enää kuki, mutta vihreän eri sävyt tekevät nyt siitä värikkään.

Kitkettävää tuolla on, ja omalla tyylilläni kitken tuota joka vuosi. Ikävin kitkettävä on elämänlanka vai karhunkierto, jonka lehtiä näen tässäkin kuvassa. Kasvien lehdet tekevät tuonne sen kirjavuuden. Seuraavalla kitkentäkierroksella yritän taistella elämänlankaa vastaan ja koetan pikkutalvion kitkeä pois. Hopeatäpläpeippi saa jäädä.

Koska aikoinaan tein kai ihan hyvin perustamistyön, on tuo paikka nykyisin tosi multavaa. Joten taidan iskeä sinne vielä pari muutakin lähes varjoista paikkaa sietävää pensasta. Tuonne onneksi käy ilta-aurinko, joten ihan pimeä paikka se ei ole.

Perennoista tuolla kasvaa lehtosinilatvat sekä myös jokin ängelmä. Se ängelma ei vielä kuki, joten en muista, minkä olen sinne istuttanut. Tämän valkoisen lehtosinilatvan taustalla kukkii takapihan metsäkurjenpolvi, jonka aina kierrän ruohonleikkurilla. Sekin on itsekseen parkkeerannut melkoisen varjoiseen paikkaan, mutta on siellä kasvanut vuosikaudet.

Monta vuotta tämä kumpu oli rytökasa ja mieheni kauhistus. Vieläkin mieheni tätä ihmettelee, mutta nyt ehkä olen keksinyt tällekin kummulle kasvinsa. Taidan vielä kokeilla tänne muutamia esikoita, jotka voisivat keväällä täältä loistaa kauas. Sitä, mitä ei jaksa peitellä, täytyy korostaa.

Kiinanpioniaika alkaa helteessä. Kuivaa on. Etupihalla siro tai rusotuomipihlajat ovat kellastuttaneet osan lehdistään ja niitä keltaisia lehtiä tippuilee samaan tahtiin maahan kuin ihmisillä tippuu hikipisarat. Tai ehkä hikipisaroita tippuu kovemmalla tahdilla sittenkin.

Eilen pionien ihanat nuput alkoivat jo näyttää mukavilta ja aamulla ne olivat lähes auki kolmesta pionista ja nyt ne ovat auki. Otin nämä pionikuvat muutama tunti sitten, kun pihaan alkoi tulla varjoja kukkapenkkeihin. Do Tell kukkii sellaisessa paikassa, että se näkyy kukinnan aikana usein juuri ja juuri eli istuttaja (eli minä) on miettinyt viereisten perennojen kasvuvauhdin väärin. Tänä vuonna vieressä kasvavat (ei kuvassa) olevat isotähtiputket ovat vielä kohtuullisen kokoisia, joten nämä näkyvät nyt.

Näitä joskus joutuu tiirailemaan myös omenapuun välistä.

Valkoinen nimetön pioni aloitti myös kukkimisen (keltaiset heteet näkyvät). Sen taustalla kukkii keltavaleunikko voimalla. Keltavaleunikko löytää tiensä moneen paikkaan, sitä on tänä vuonna löytynyt myös tosi varjoisista paikoista.

Tässä samassa penkissä kasvaa myös kaikenlaista muutakin. Kuten kärhötelineen sisällä kurjenpolvet Orion ja Patricia. Molemmat veisivät ihan järjettömän laajan tilan, jos kasvaisivat maata myöten, sillä Orion on parhaimmillään lähes 150-170 senttinen. Olen sen laittanut parissa penkissä kärhötelineen sisälle. Kuitenkin nämä aloittavat kukinnan aikaisemmin kuin loppukesän kärhöt.

Royal Wedding on nyt myös parhaimmillaan. Täytyy koettaa löytää muidenkin idänunikoiden siemeniä, sillä nämä ovat siemenistä kasvatettuja. Taustalla rehottavat kanadanvuokot valkoisina (niitä pitäisi kitkeä) ja myös sinisenä näkyy kurjenpolvea. Vähän vaaleammilla vihreillä lehdillä kasvaa sinikämmen, kukinnan loppumisesta tuntuu olevan jo iäisyys, vaikka toukokuussahan se taisi kukkia.

Royal Wedding aloitti toisessa penkissä kukkimisen pari päivää myöhemmin kuin yllä olevassa penkissä. Tässä taas seurana kurjenpolvia eri kerroksissa sekä taustalla aiemmin esitelty pioni Do Tell.

Ja tämä nimetön pioni myös avasi kukkansa. Tämän historia voi mennä kauaskin, sillä tämä on pelastettu kälyni entisestä puutarhasta ja se talo oli rakennettu 1930-luvulla. On kaksivärinen, mutta ei yhtä voimakkaasti kuin esim. Bowl of Beauty. Ja kaksivärisyys tulee paremmin näkyviin kukan vanhetessa. Keskusta alkaa muuttua vaaleammaksi, mutta pysyy silti selvästi vaaleanpunaisena.

Toisessa penkissä tämä pionin taustalla kukkivat kurjenpolvet ja punapäivänkakkarat. Näkyvät kauas helteelläkin.

Unohdin ihan kertoa, että minullahan on tuon kiinanpionin kanssa samassa penkissä kukkinut tämän puutarhan eka akileija Nora Barlow. Olen sen siemeniä heitellyt toiveikkaasti pariin otteeseen kukkapenkkeihin. Edellinen heittokierros on voinut olla kolmisen vuotta sitten. Ja nyt yksi putkahti esiin ja kukkimaan. Ja tietysti siinä kukkapenkissä, joka valitettavasti on uudistamisen tarpeessa ja ehkä syksyllä tai ensi vuonna joudun uudistamaan ja selkeyttämään penkin kokonaan.

Tässä ei myöskään tuoksulaukat pääse loistamaan. Koska maa on täällä päin tonttia kuiva ja eikä kovin vahvaravinteinen, olisi kukkapenkin ulkopuolella paljon kasvamassa tavallisia päivänkakkaroita. Muutamia jätän aina kukkapenkin reunamille ja joskus joku kasvaa kukkapenkissäkin. Ja annan kasvaa.

Tänään koetin kuvata kasveja uusista penkeistä ja otin samalla hieman lähikontaktia ruusupuskan kanssa. Minä yritän ottaa aina kuvia, jossa ei näy ihmiset, oma talo, eikä naapurien tontit/talot. Eikä moottoriajoneuvotkaan. Joten kuvakulmat ovat rajalliset. Paitsi nyt tajusin, että uusia kuvakulmia saa, kun ei välitä piikeistä, vaan rennosti vaan sujahtaa niin lähelle ruusua kuin vain kestää ja ottaa kuvia. Kuvasta ehkä hahmottaa, missä kohtaa keinu on. Ja sen keinun lähelle tein viime vuonna uusia kukkapenkkejä. Tuossakin keinussa voi muuten makoilla silmät kiinni, korvilla äänikirja ja vain olla.

Tässä keinun ja kuvaajan välissä olevassa kukkapenkissä kasvaa rungollinen syreeni ja sen lähistöllä vähän sitä sun tätä. Pionit eivät ole vielä kukintakunnossa. Sormustinkukat aloittelevat sekä ritarinkannus tekee nuppuja. Miami-laukka on aloittanut kukinnan.

Kun taas tunkee itsensä ahtaisiin koloihin toisen uuden kukkapenkin ja naapurin orapihlaja-aidan välissä, saa kuvattu samaan aikaan limen värisen, talven yli säilyneen, keijunkukan ja tummalehtisen peruukkipensaan.

Yllätykseni oli suuri, kun peruukkipensaassa näkyy kukkanuppuja. Melkein sanoisin, että voi ei, sillä peruukkipensaan siemenhahtuvat ovat hyvin peruukkimaiset. Kukinto sitä vastoin on suloinen. Nautin nyt kukinnosta ja mietin sitten siemenhahtuvien tullessa, että leikkaanko ne pois.

Huh. Nyt ehkä olen muistanut kertoa aika monista kasveista, jotka täällä nyt kukkivat, vaikka jotain toki aina unohtuu. Mukavaa ja hikistä viikon jatkoa!

Huomaan katsovani monia kukkapenkkejä kaksilla silmälaseilla. Katson, miltä ne näyttävät nyt ja mietin, miltä ne voisivat näyttää myöhemmin. Varsinkin uudempien kukkapenkkien kanssa käy näin. Eli tämän takia puutarha ei taida olla koskaan valmis.

Ihmettelen, että tiistainen jatkuva kaatosade ei vahingoittanutkaan Mustialan ruusun kukintoja tai nuppua. Ehkä ne nuput valmistuivat helteissä niin hyvin, että yhden päivän sade ei päässyt niitä enää mustuttamaan. Koska pieniä sateita tulee kulkemaan sääennusteen mukaan ohi, olen kuitenkin näitä kukkia leikannut pieniin viinilaseihin sisälle tuomaan ruusun tuoksua. Mustialan ruusu retkotti miten sattuu jo ennen sateita. Piilossa on narut, joilla olen nostanut hieman näitä oksia. Juuttinaru on sidottu läheiseen matonkuivaustelineeseen (jota en täällä esittele).

Ruusua kuritan joka vuosi. Sillä sen jatkeena on kukkapenkki, jonka viime vuonna perustin, eikä tämän ruusun tarvitse enää vallata suurempia alueita. Uutta penkkiä mietin aina sen ohi mennessä. Nyt siellä kukkii vaaleat sormustinkukat. Kohta siellä kukkii jaloritarinkannus (huom yksikössä). Tulevaisuudessa siellä pitäisi kukkia pari pionia ja mustialan ruusun lisäksi myös ranskanruusu Duchesse de Montebello, jos säilyy hengissä. Lisäkasveina siellä on rentoakankaalia, Geranium endresii Wargrave Pink eli espanjankurjenpolvi. Tämä oli väriltään minulle aika rohkea veto, sillä on vaikka on muka pinkki, se taittaa tosi paljon lohensävyyn. Se on ollut pitkään väri, jota en ole missään nimessä halunnut puutarhaani. Ehkä sille pikkuhiljaa lämpenen. Sen lähellä nimittäin on Coral Sunset, joka voisi toimia tämän kurjenpolven kaverina, ellei kukinta mene eri aikaan.

Toisessa melko uudessa kukkapenkissä asustaa myös pari sormustinkukkaa, joista toinen teki viisi kukkavartta, joista vain yksi kukkavarsi lakosi kunnolla kaatosateissa. Olin itse kaatosateiden aikana pois kotoa parin vuorokauden reissussa.

Jossain vaiheessa reissua uudehko pioni tuossa penkissä avasi kukkansa. Mutta ehkä johtuen sateista, on nuppu vain osin auki. Pioni Krinkled White on istutettu Lidlin juurakosta syksyllä 2018.

Suuren sormustinkukan varjoon on jäänyt perennamaisesti kasvava kärhö Little Artist, jonka kukkanuput jo pilkistävät. On jäänyt tosi nysäksi, ehkä helteiden ja ehkä sormustinkukan luoman varjon takia. Mutta on hengissä ja aikoo kukkia.

Ensi vuonna sormustinkukka ei tuota kasvia samalla tavalla varjosta, joten saaa nähdä, minkälaista kasvu tulee jatkossa olemaan. Olen viime vuonna nimittäin heitellyt sormustinkukan siemeniä kyllä urakalla ja kerrankin ne itivät. Jopa niin paljon, että joudun vähän siirtelemään ja purkitin jo naapurillekin muutamia alkuja. En vain enää muista, että olivatko ne ostosiemenistä vai jostain omasta sormustinkukasta. Yllätyksiä siis riittää seuraaville vuosille.

Sateet tulivat meille todella tarpeeseen. Nyt tulee varmasti ensimmäinen vuosi kun ruso tai sirotuomipihlaja ei tee marjoja. Meillä on kaksi aika vanhaa puuta edellisen omistajan istuttamina ja ne pudottivat jo paljon keltaisia lehtiä pois helteiden aikana. Siksi tämän pionin taustalla on keltaista.

Tämä pioni kukkii sitkeästi, vaikka on todella varjossa. Tälle pitäisi vielä löytää parempi paikka, mutta olen liikaa ostanut pioneja ja aurinkoiset paikat alkavat olla täynnä. Mielessä muhii yksi uuden kukkapenkin paikka. En ymmärrä aina sitä, miksi ei voisi tyytyä pitämään vanhoista kukkapenkeistä huolta, kun uusia vaan tekee mieli tehdä. Sen sijaan uusia marhanliljoja voi aina hommata, nehän kasvavat aivan eri tavalla kuin pionit.

Nimetön pioni kukkapenkissä, jossa se ei mahdu kunnolla edes kasvamaan pituutta.

Saaripalstan Saila kertoi, että ruotsalainen kauppa Lökär & Knölar myy vaikka mitä sipulikukkia, myös marhanliljojen sipuleita. Eilen heillä avautui suomeksi käännetyllä sipulitjamukulat.fi - osoitteessa syksyn sipuleiden myynti. Klikkailin marhanliljat silmissäni useamman kerran, enkä enää uskaltanut sen jälkeen availla muita kiinnostavia kohteita, vaikka syysmyrkkyliljat ja keväisen kurjenmiekat olisivat huokutelleet vaikka kuinka. Nyt odotan sitten innolla sekä syksyä että seuraavia vuosia. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan innokkuutta siitä, että vihdoin löysin marhanliljoja, vaikka olen niitä aina ajoittain verkkokaupoista yrittänyt löytää. Vuoden 2020 tavoitteena nimittäin oli: Etsi ja löydä marhanliljoja ja Austin Ruusuja. Enää jälkimmäinen on saavuttamatta. Keväällä oli liian kiire, niin muutamat myytiin loppuun ilman, että ehdin niitä tilata.

Duchesse de Nemours täydessä kukkapenkissä

Sunnuntaina on Avoimet puutarhat. On jotenkin epätodellisen hienoa tämän kevään jälkeen, että oma kohokohta on olemassa. Otan naapurini mukaan ja lähdemme puutarhasunnuntaita viettämään vähän kauemmaksi kuin tähän samalle kadulle.

Totaalinen yllätys

Tunnelmia

Etärentoutus ja oodi keväälle

Maanantai

Pieniä iloja ja suuria tunteita

Projekteita ja haaveita ja kukkia

Lempikukka?

Skillojen siirtoa

Toukokuu

Kevättä ilmassa

Tämän päivän kukkijat

Vuorokaudessa tapahtuu

Kone hyytyy kylmästä

Illalla

Toukokuulle hyvästit

Kesäkuussa tulppaanien runsautta

Tulppaaneista laukkoihin, suurista pieniin

Rytö vai ei

Kiinanpionien aika on myös muuta kukkarunsautta

Nyt ja myöhemmin